Georg Hennum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Georg Herman Hennum (5. maaliskuuta 190915. tammikuuta 1994)[1] oli norjalais-suomalainen pikaluistelija, jonka parhaat luisteluvuodet olivat 1930-luvulla. Hän oli vuoteen 1937 asti Norjan kansalainen.[2] Hänen isänsä oli Suomeen muuttanut saha-alan ammattilainen, jonka työtä Georg jatkoi isän eläköitymisen jälkeen.

Georg Hennum kilpaili 1930-luvun alusta lähtien Helsingin Luistinkiitäjien (HLK) riveissä. Hän ei voinut osallistua SM-kisoihin ennen vuotta 1937, jolloin hän oli saanut Suomen kansalaisuuden.[3] Hän oli ollut jo vahva ehdokas Suomen joukkueeseen vuoden 1936 olympialaisiin. Hän oli ollut tällöin varteenotettava ehdokas Suomen edustajaksi 10 000 metrillä.[4] Kuitenkin hän edusti Suomea vuosien 1933 ja 1935 EM-kisoissa ja vuoden 1934 MM-kisoissa. Kansalaisuuden saatuaan Hennum oli mukana vuoden 1939 EM-kisoissa Riiassa sijoituksen ollessa yhteispisteissä 12.[5]

SM-kisojen parhaan menestyksensä Hennum saavutti vuoden 1941 SM-kisojen yhteispisteissä sijoittuessaan toiseksi Lasse Parkkisen jälkeen.[6] Matkakohtaisesti Hennum saavutti SM-hopeaa samoissa vuoden 1941 SM-kisoissa 5 000[7] ja 10 000 metrillä[6]. Vaikka Hennum jatkoi vielä luistelu-uraansa, todellinen huippu-ura oli jo ohi ja sijoitukset olivat jo heikompia. Viimeiset SM-kisat Hennumilla olivat vuonna 1946.

Georg Hennum työskenteli norjalaissyntyisen isänsä Sigvard Larsen Hennumin (1876–?) jälkeen Orimattilan sahan isännöitsijänä 1930-luvun puolivälistä aina 1950-luvun puoliväliin eläköitymiseensä saakka.[8]

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[9]

  • 500 metriä 45,4 (Helsinki, 29.1.1939)
  • 1 500 metriä 2.29,4 (Kotka, 9.2.1941)
  • 3 000 metriä 5.21,3 (Oslo, 13.1.1935)
  • 5 000 metriä 8.58,3 (Kotka, 8.2.1941)
  • 10 000 metriä 18.22,2 (Helsinki, 4.2.1935)
  • SM-hopeaa 1941 ja SM-pronssia 1939 yhteispisteissä
  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 29.1.1994, s. A 7
  2. Staksrud pitää Vaseniusta mestariehdokkaana! 15.2.1934. Uusi Suomi. Viitattu 28.4.2021.
  3. Kansalaisoikeudet 16.11.1937. Uusi Suomi. Viitattu 28.4.2021.
  4. Sr.: Loistopaikka 17.12.1935. Uusi Suomi. Viitattu 28.4.2021.
  5. Uitslag EK Allround 1939 mannen schaatsstatistieken.nl. Viitattu 28.4.2021. (hollanniksi)
  6. a b Parkkinen pikaluistelumestarimme. Helsingin Sanomat, 3.2.1941, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 28.12.2019.
  7. Yllätys Hämeenlinnassa. Helsingin Sanomat, 2.2.1941, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 28.4.2021.
  8. Orimattilan sahan tarina alkoi Kalle Kuoppalasta. Orimattilan Sanomat, 28.6.2013, s. 10. Orimattilan Sanomat (vain tilaajille). Viitattu 28.4.2021.
  9. Skaters - Georg Hennum Speedskatingbase.eu. Arkistoitu 28.4.2021. Viitattu 28.4.2021. (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.