Tämä on lupaava artikkeli.

George Dewey

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

George Dewey
George Dewey vuonna 1899.
George Dewey vuonna 1899.
Henkilötiedot
Syntynyt26. joulukuuta 1837
Montpelier, USA
Kuollut16. tammikuuta 1917 (79 vuotta)
Washington, USA
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Yhdysvallat
Palvelusvuodet 1858–1917
Taistelut ja sodat Yhdysvaltain sisällissota
Espanjan–Yhdysvaltain sota
Sotilasarvo Admiral of the Navy
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

George Dewey (26. joulukuuta 1837 Montpelier, Vermont, Yhdysvallat – 16. tammikuuta 1917 Washington)[1] oli yhdysvaltalainen amiraali. Hän johti laivastoa, joka voitti Manilanlahden meritaistelun Espanjan–Yhdysvaltain sodan alussa vuonna 1898. Dewey on toistaiseksi ainoa, joka on Yhdysvaltain laivastossa saanut tavallista korkeamman laivastoamiraalin arvon Admiral of the Navy.

Dewey valmistui 1858 Yhdysvaltain laivastoakatemiasta Annapolisista. Yhdysvaltain sisällissodan puhjetessa kolme vuotta myöhemmin hän oli luutnantti ja palveli pohjoisvaltioiden laivastossa. Hän osallistui sodan aikana New Orleansin, Port Hudsonin ja Donaldsonvillen taisteluihin. Sodan loppuvaiheessa hän palveli Pohjois-Atlantin saartoeskaaderissa.[1] Dewey ylennettiin 1872 komentajaksi, 1884 kapteeniksi ja 1896 kommodoriksi. Noina vuosina hän toimi useiden eri sotalaivojen kapteenina sekä eri tehtävissä laivastoministeriössä ja majakoista vastanneessa Lighthouse Board -nimisessä valtion virastossa.[2]

Vuoden 1897 lopulla Dewey siirrettiin omasta toiveestaan Yhdysvaltain laivaston Aasian eskaaderiin.[1] Hän aloitti tehtävässä tammikuun 1898 alussa lippulaivanaan USS Olympia.[2] Ennakoidessaan sodan Espanjaa vastaan olevan lähellä hän perehtyi jo etukäteen Espanjalle kuuluneiden Filippiinien saariryhmän maantieteeseen. Kun sota puhkesi huhtikuussa 1898, Dewey vei neljästä risteilijästä ja kahdesta tykkiveneestä koostuneen laivastonsa Hongkongista Filippiinien Manilanlahdelle, jonne se saapui illalla 30. huhtikuuta. Hän avasi seuraavana aamuna tulen lahdelle ankkuroitua Espanjan laivastoa vastaan ja upotti puolessatoista tunnissa pääosan espanjalaisten aluksista. Dewey tuotti taistelussa Espanjalle täydellisen tappion menettämättä yhtään miehistään. Voitto avasi Yhdysvalloille tien Filippiineille. Deweyn taistelun alla lippulaivansa kapteenille antama käsky ”Voitte ampua, kun olette valmis, Gridley” muodostui sittemmin kuuluisaksi.[1] Dewey ylennettiin kaksitoista päivää Manilanlahden taistelun jälkeen kontra-amiraaliksi ja maaliskuussa 1899 vara-amiraaliksi.[2]

Kun Dewey palasi Filippiinien sotaretken jälkeen kotimaahan, häntä juhlittiin sankarina. Yhdysvaltain kongressi perusti häntä varten maaliskuussa 1899 uuden Admiral of the Navy -nimisen sotilasarvon, joka on korkein kenellekään yhdysvaltalaiselle myönnetty laivaston sotilasarvo.[1] Dewey sai arvon vuonna 1903, mutta se myönnettiin takautuvasti jo maaliskuulta 1899, jolloin hän oli saanut ylennyksen vara-amiraaliksi.[2] Sekä demokraatit että republikaanit kosiskelivat häntä ehdokkaakseen vuoden 1900 presidentinvaaleihin, mutta hän torjui ehdotukset.[3] Dewey toimi vuodesta 1900 kuolemaansa saakka laivaston esikunnan johtajana.[1] Kuoltuaan tammikuussa 1917 hänet haudattiin Arlingtonin sotilashautausmaalle, mutta hänen ruumiinsa siirrettiin 1925 Washington National Cathedralin Bethlehem-kappelin kryptaan.[2]

George Deweyn mukaan on myöhemmin nimetty useita USS Dewey -nimisiä Yhdysvaltain laivaston aluksia.

  1. a b c d e f George Dewey (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.11.2014.
  2. a b c d e Biographies in Naval History: George Dewey (englanniksi) Naval History & Heritage Command. Viitattu 29.11.2014.
  3. Nordisk familjebok (1907), s. 270 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 29.11.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]