Geri Halliwell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Geri Halliwell esiintymässä vuosien 2007–2008 The Return of the Spice Girls -kiertueella.

Geraldine Estelle ”Geri” Horner ent. Halliwell (s. 6. elokuuta 1972) on englantilainen poplaulaja. Hän nousi kuuluisuuteen 1990-luvulla Spice Girls -yhtyeen jäsenenä. Hänen lempinimensä yhtyeessä oli Ginger Spice.

Halliwell syntyi ja kasvoi Watfordissa, Hertfordshiren kreivikunnassa Itä-Englannissa. Hänen isänsä on englantilais-suomalainen ja äiti espanjalainen. Hän oli Gerin nuoruudessa Jehovan todistaja. Gerillä on vanhemmat sisarukset, Natalie ja Max, sekä sisaruspuolet, Karen ja Paul.

Halliwellilla on kaksi lasta: vuonna 2006 syntynyt tytär, jonka isä on Halliwellin entinen poikaystävä Sacha Gervasi, ja vuonna 2017 syntynyt poika yhdessä Christian Hornerin kanssa.

Geri näytteli myös elokuvassa Crank 2: High Voltage pienen osan Karen Cheliosina.

Ennen Spice Girlsiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen musiikkiuran aloittamista Halliwell työskenteli muun muassa tanssijana mallorcalaisissa klubeissa, mallina sekä juontajana turkkilaisessa Let's Make A Deal -ohjelmassa.

Geri Halliwell jätti Spice Girls -yhtyeen 30. toukokuuta 1998 Helsingin-konsertin jälkeen aloittaakseen soolouran. Samoihin aikoihin huhuttiin yhtyeen sisäisistä erimielisyyksistä.

Halliwell on myös tunnettu hyväntekeväisyystyöstään muun muassa rintasyövän ehkäisemiseksi. Vuonna 1998 Halliwell nimitettiin YK:n hyväntahdonlähettilääksi taistelemaan turvaseksin puolesta.

Vuonna 1999 Halliwell julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, joka sisälsi muun muassa hänen ensimmäisen soolosinglensä, "Look at Me". Se singahti kakkoseksi häviten Boyzonelle ainoastaan 700 kappaleella. Ensimmäinen listaykkönen oli "Mi Chico Latino" ja sitä seurasi "Lift Me Up", jolla Halliwell voitti myös entisen yhtyekaverinsa, Emma Buntonin. Seuraava listaykkönen, joka vei Halliwellia ylöspäin, oli "Bag It Up". Kaikki singlet Schizophonic-albumilta ovat myyneet maailmanlaajuisesti kolme miljoonaa kappaletta.

"Look at Me" pääsi soittolistoille Yhdysvalloissa vuonna 1999. Schizophonic debytoi Billboard 200 -listalla sijalla 24 ennen kuin putosi listoilta seuraavassa kuussa. Levy myi kultaa 500 000 kappaleella.

Halliwell on seurustellut muun muassa Chris Evansin (brittiläinen radiopersoona) sekä laulaja Robbie Williamsin kanssa. On uumoiltu, että nämä suhteet olisivat vain mediatemppuja, sillä seurustelut ovat olleet kuumimmillaan juuri Halliwellin singlejulkaisujen aikoihin.kenen mukaan?

Scream If You Wanna Go Faster

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 Geri Halliwell nousi listoille Kanadassa ja Euroopassa levyllään Scream If You Wanna Go Faster. Levy sisälsi myös Englannin listaykkösen, cover-version Weather Girlsin vuonna 1982 tekemästä kappaleesta "It's Raining Men". Kappale on myös Bridget Jonesin päiväkirjojen elokuvaversiossa ja Dance Dance Revolution 7thMIX -videopelissä. "It's Raining Men" lisättiin kakkoslevylle vasta viime minuuteilla; toinen kappale, "Feels Like Sex", oli jo päätetty ensimmäiseksi singleksi tulevalta levyltä. Levy sisältää listalla olleita hittejä kuten "Scream If You Wanna Go Faster" (sijalla 8) ja "Calling" (sijalla 7).

Vuonna 2004 Geri Halliwell palasi musiikkibisnekseen kolmannella albumilla ja uudella singlellä "Ride It", joka päätyi listoilla sijalle neljä, mutta jota ei juurikaan markkinoitu Isoa-Britanniaa kauempana. Toinen single, "Desire", päätyi listoilla sijalle 22. Halliwelliä voidaan pitää yhtenä menestyneimmistä Spice Girlsin jäsenistä.

Halliwell on myös yrittänyt käyttää lahjojaan Yhdysvaltain televisiossa entisen managerinsa (Spice Girls -ajoilta) Simon Fullerin johdolla. Geri on muun muassa esiintynyt yhdessä Sinkkuelämää-sarjan jaksossa ja tehnyt elokuvan Fat Slags.

Halliwell on myös julkaissut kaksi hyvin myynyttä omaelämäkertaa vuosina 1999 ja 2001. Kirjat kertovat hänen elämästään aina Spice Girls -aikoihin asti ja myöhemmin vaikeasta erosta pitkäaikaisesta poikaystävästä Mike Jonesista. Halliwell on julkaissut myös kaksi joogavideota, jotka ovat myyneet erittäin hyvin.

Vuodesta 2003 Halliwell on ollut yhteydessä muihin Spice Girlsin jäseniin, ja julkisuudessa on aavisteltu mahdollisen comebackin olevan tiedossa. Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä Hyde Parkissa Live 8 -konsertin yhteydessä, mutta Melanie B:n työkiireiden vuoksi näin ei tapahtunut.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halliwellilla on vuonna 2006 syntynyt tytär, jonka isä on Sasha Gervasi. Halliwell on seurustellut Red Bull Racingin tallipäällikön Christian Hornerin kanssa helmikuusta 2014 lähtien. Halliwell ja Horner menivät naimisiin toukokuussa 2015 ja saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa vuonna 2017.

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1999: Schizophonic — #4 UK; #4 KAN; #42 USA; #17 BRA; #52 GER — UK: 483 150; USA: 502 000; Maailmanlaajuinen myynti: 2,2 miljoonaa kappaletta
  • 2001: Scream If You Wanna Go Faster — #5 UK; #6 BRA; #29 GER — UK: 145 844; GER: 211 000 kappaletta
  • 2005: Passion — #41 UK; #127 CAN; #39 BRA; — UK: 15 000; CAN: 7 500; Maailmanlaajuinen myynti: 70 000 kappaletta
Vuosi Nimi Lista info
1999 Look at Me #2 UK; #3 CAN; #22 GER; #3 AU; #12 US Hot Dance Music/Club Play
1999 Mi Chico Latino #1 UK (1 viikko); #1 CAN (1 viikko); #29 GER; #48 AU; #19 US Hot Dance Music/Club Play
1999 Lift Me Up #1 UK (1 viikko); #1 CAN (1 viikko); #77 GER
2000 Bag It Up #1 UK (1 viikko); #79 GER
2001 It's Raining Men #1 UK (2 viikkoa); #1 CAN (3 viikkoa); #4 AU; Maailmanlaajuinen myynti: yli 4 miljoonaa kappaletta [1]
2001 Scream If You Wanna Go Faster #8 UK; #30 AU; #36 CAN; #66 GER
2001 Calling #1 Russia #7 UK; #10 FRA; #48 GER
2004 Ride It #1 UK Dance; #4 UK; #3 SPA; #73 GER
2005 Desire #22 UK; #55 MEX
2013 Half of Me
2017 Angels in Chains

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]