Gertrud Gabl

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gertrud Gabl (26. elokuuta 1948 St. Anton am Arlberg18. tammikuuta 1976 St. Anton am Arlberg)[1] oli itävaltalainen, vuoteen 1972 asti maailmancupissa kilpaillut alppihiihtäjä.[2] Hän menestyi parhaiten pujottelussa ja suurpujottelussa, joissa hän voitti yhteensä seitsemän maailmancupin osakilpailua ja sijoittui MM-kilpailuissa parhaimmillaan neljänneksi. Hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun kaudella 1968–1969.[2][3]

Gabl kilpaili arvokisoissa ensimmäisen kerran Grenoblen olympialaisissa 1968, ja siellä hän sijoittui suurpujottelussa yhdeksänneksi, syöksylaskussa 12:nneksi ja keskeytti pujottelukilpailun ensimmäisellä kierroksella. Val Gardenan MM-kilpailuissa 1970 hän sijoittui pujottelussa neljänneksi 0,06 sekuntia pronssimitalistille hävinneenä ja suurpujottelussa viidenneksi 0,25 sekunnin päässä mitalisijasta. Sapporon olympialaisissa 1972 hän keskeytti sekä pujottelussa että suurpujottelussa.[2]

Gabl voitti urallaan seitsemän maailmancupin osakilpailua, joista viisi pujottelussa ja kaksi suurpujottelussa. Hän ylsi kolmen parhaan joukkoon 17 kertaa: kymmenen kertaa pujottelussa ja seitsemän kertaa suurpujottelussa.[2][3] Maailmancupin kokonaiskilpailun hän voitti kaudella 1968–1969, jolloin hän oli paras pujottelucupissa[2][3] ja kolmas suurpujottelucupissa.[2] Kaudella 1967–1968 hän sijoittui pujottelucupissa toiseksi, suurpujottelucupissa neljänneksi ja yhteispisteissä seitsemänneksi. Kaudella 1970–1971 hän oli suurpujottelucupissa neljäs, pujottelucupissa kahdeksas ja yhteispisteissä yhdeksäs.[2]

Gabl kuoli lumivyöryssä tammikuussa 1976.[1]

Maailmancupin osakilpailuvoitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivä Paikka Laji
11. tammikuuta 1968 Sveitsi Grindelwald pujottelu
5. huhtikuuta 1968 Yhdysvallat Heavenly Valley suurpujottelu
6. huhtikuuta 1968 Yhdysvallat Heavenly Valley pujottelu
4. tammikuuta 1969 Saksa Oberstaufen pujottelu
7. tammikuuta 1969 Sveitsi Grindelwald pujottelu
16. helmikuuta 1969 Tšekkoslovakia Vysoké Tatry pujottelu
17. helmikuuta 1969 Tšekkoslovakia Vysoké Tatry suurpujottelu
  1. a b Gertrud Gabl Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Gertrud Gabl Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  3. a b c Gertrud Gabl AUT Ski-DB. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.