Gian Carlo Menotti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gian-Carlo Menotti

Gian-Carlo Menotti (7. heinäkuuta 19111. helmikuuta 2007) oli italialaissyntyinen, mutta Yhdysvalloissa asunut klassisen musiikin säveltäjä ja libretisti.

Menotti aloitti säveltämisen seitsemänvuotiaana. Hän sävelsi ensimmäisen oopperansa yksitoistavuotiaana. Menotti kirjoitti libreton siihen itse. Hän alkoi opiskella musiikkia konservatoriossa Milanossa vuonna 1923. Isänsä kuoleman jälkeen Menotti muutti äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin. Menottin ensimmäinen täysimittainen ooppera The Consul esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1950.

Menotti oli erikoistunut oopperoiden säveltämiseen. Hän teki muutaman italiankielisenkin oopperan, mutta suurin osa hänen oopperoistaan on englanninkielisiä. Menotti kirjoitti kaikkiin oopperoihinsa libreton itse. Menotti sävelsi myös muun muassa baletteja ja pianokonserton. Omien teostensa lisäksi Menotti kirjoitti librettoja muun muassa Samuel Barberin oopperoihin. Barber oli Menottin elämänkumppani 30 vuoden ajan[1].

Menotti kuoli 95-vuotiaana sairaalassa[2] Monacossa, jossa hänellä oli koti.[3]

Oopperat (valikoima)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.