Gottfrid Svartholm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gottfrid Svartholm The Pirate Bayn lehdistötilaisuudessa vuonna 2009.

Per Gottfrid Svartholm Warg (s. 17. lokakuuta 1984), alias anakata, on ruotsalainen tietokoneharrastaja, joka tunnetaan BitTorrent-trakkeri The Pirate Bayn perustajajäsenenä ja ylläpitäjänä. Hän on myös kehittänyt Hypercube-trakkeriohjelman, jonka ympärille The Pirate Bay aiemmin rakentui. Nykyisin The Pirate Bay käyttää opentracker-ohjelmaa.

Poliittisesti Svartholm on kuvaillut itseään uusliberaaliksi, ja hän on myös ruotsalaisen liberalistisen puolueen jäsen.[1]

Svartholm Warg tuomittiin kesäkuussa 2013 kahden vuoden vankeusrangaistukseen tietomurrosta, törkeästä petoksesta ja törkeän petoksen yrityksestä hänen anastettuaan henkilötietoja Logican tietokannasta.[2] Syyskuussa 2013 rangaistuksen pituus alentui yhteen vuoteen hovioikeuden kumotessa petossyytteet.[3] Lokakuussa 2014 oikeus katsoi Wargin syyllistyneen poliisin tiedostojen ja sosiaaliturvatietojen laittomaan lataamiseen vuonna 2012[4] ja tuomitsi hänet kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.[5]

  1. Johan Arvidsson: Peter Sunde vill förändra miljöpartiet 4.3.2009. Nyheter24. Arkistoitu 17.3.2009. Viitattu 1.1.2019. (ruotsiksi)
  2. Pirate Bay co-founder Gottfrid Svartholm Warg sentenced to two years in jail The Independent. 20.6.2013. Viitattu 25.9.2013. (englanniksi)
  3. Hovioikeus lievensi piraattisivusto Pirate Bayn perustajan vankilatuomiota HS.fi. 25.9.2013. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 25.9.2013. (Archive.org)
  4. Aro, Jessikka: Pirate Bayn perustaja saa tuomion hakkeroinnista Yle Uutiset. 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  5. Pirate Bayn perustajalle vankeutta Iltalehti. 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]