Haamumaili

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laatta Oxfordin Iffley Road Trackin seinällä kertoo Roger Bannisterin kentällä juoksemasta ensimmäisestä haamumailista.
Tämä artikkeli käsittelee ihmisurheilua. Myös hevosurheilussa käytetään termiä haamumaileri. Haamumaili on myös kirjailija Jarkko Laineen teos.

Haamumaili tarkoittaa mailin juoksemista alle neljässä minuutissa. Saavutusta pidettiin pitkään mahdottomana, kunnes englantilainen Roger Bannister onnistui siinä vuonna 1954.

Ruotsin Gunder Hägg ja Arne Andersson rikkoivat maailmanennätyksiä vuorotellen 1940-luvulla päästen vain runsaan sekunnin päähän haamurajasta.

Ensimmäisenä haamumailin juoksi Roger Bannister Iffley Roadin kentällä Oxfordissa 6. toukokuuta 1954.[1] Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Chris Brasher veti kaksi ensimmäistä kierrosta ja Chris Chataway kolmannen, jonka jälkeen Bannister siirtyi kärkeen ja ylitti maaliviivan ajassa 3.59,4. Australialainen John Landy rikkoi Bannisterin ennätyksen 1,5 kuukautta myöhemmin. Ensimmäisenä suomalaisena haamumailiin ylsi Olavi Vuorisalo Naantalissa 1957 ajalla 3.59,1. Roger Bannister lupasi sittemmin lahjoittaa solmion kaikille haamumailin juosseille mutta joutui luopumaan tästä käytännöstä muutamaa vuosikymmentä myöhemmin haamumailereiden lukumäärän kasvettua liian suureksi.

Eniten haamumaileja ovat juosseet Yhdysvaltain Steve Scott, Uuden-Seelannin John Walker ja Irlannin Marcus O'Sullivan. Steve Scott alitti neljä minuuttia 136 kertaa.[2] John Walker juoksi haamumailin 129 kertaa ja hän oli myös ensimmäinen, joka ylsi sataan haamumailiin.[3] Kolmantena sataan haamumailiin ylsi Marcus O'Sullivan[4], joka alitti neljä minuuttia 101 kertaa. Mailin juoksun nykyistä maailmanennätystä pitää hallussaan marokkolainen Hicham el-Guerrouj vuonna 1999 juoksemallaan ajalla 3.43,13. Toistaiseksi yksikään naisjuoksija ei ole yltänyt haamumailiin – naisten maailmanennätys on yhä yli 12 sekuntia yli neljän minuutin.

Ensimmäinen henkilö, joka juoksi haamumailin kahdesti peräkkäin samassa juoksussa on kenialainen Daniel Komen, joka heinäkuussa 1997 juoksi kaksi mailia aikaan 7.58,61. Juoksun ensimmäisen puoliskon hän juoksi 3.59,2 ja toisen puoliskon aikaan 3.59,4.[5] Hänen ennätyksensä rikkoi kesäkuussa 2023 norjalainen Jakob Ingebrigtsen ajalla 7.54,10, mutta juoksun väliaikoja ei ole tiedossa.[6]

Ensimmäiset haamumailerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juoksija Päiväys
1. Yhdistynyt kuningaskunta Roger Bannister 6. toukokuuta 1954
2. Australia John Landy 21. kesäkuuta 1954
3. Unkari László Tábori 28. toukokuuta 1955
4. Yhdistynyt kuningaskunta Brian Hewson 28. toukokuuta 1955
5. Yhdistynyt kuningaskunta Chris Chataway 28. toukokuuta 1955
6. Australia Jim Bailey 5. toukokuuta 1956
7. Irlanti Ronald Delany 1. kesäkuuta 1956
8. Tanska Gunnar Nielsen 1. kesäkuuta 1956
9. Yhdistynyt kuningaskunta Derek Ibbotson 6. elokuuta 1956
10. Unkari István Rózsavölgyi 26. elokuuta 1956
11. Australia Mervyn Lincoln 23. maaliskuuta 1957
12. Yhdysvallat Don Bowden 1. kesäkuuta 1957
13. Tšekkoslovakia Stanislav Jungwirth 19. heinäkuuta 1957
14. Yhdistynyt kuningaskunta Kenneth Wood 19. heinäkuuta 1957
15. Ruotsi Dan Waern 19. heinäkuuta 1957
16. Suomi Olavi Vuorisalo 7. elokuuta 1957
17. Belgia Roger Moens 4. syyskuuta 1957
18. Australia Herb Elliott 25. tammikuuta 1958
19. Uusi-Seelanti Murray Halberg 6. elokuuta 1958
20. Australia Albie Thomas 6. elokuuta 1958
  1. Bannister's Four-Minute Mile Named Greatest Athletic Achievement Forbes.
  2. Scott Wins Twice on Fifth Avenue 29.9.1996. New York Times. Viitattu 23.10.2007. (englanniksi)
  3. Athletics: 'I'd give up all my medals and records for my health' 3.8.2003. The Independent. Viitattu 23.10.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Wanamaker Mile Won By a Wisp of a Kenyan 14.2.1998. New York Times. Viitattu 23.10.2007. (englanniksi)
  5. 8 MINUTES faculty.randolphcollege.edu. Viitattu 14.6.2023.
  6. Hengästyttävä kolmen ME:n juoksuilta Pariisin Timanttiliigassa Yleisurheilu.fi. 9.6.2023. Viitattu 14.6.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]