Hasselblad-palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rineke Dijkstra, vuoden 2017 palkittu.
Wolfgang Tillmans, vuoden 2015 palkittu.
The Tetons and the Snake River, vuonna 1981 palkitun Ansel Adamsin valokuva.

Hasselblad-palkinto on vuosittain merkittävälle valokuvaajalle myönnettävä kansainvälinen palkinto.[1] Sitä jakaa ruotsalainen Erna ja Victor Hasselbladin säätiö, joka syntyi 1979 Hasselblad-kamerayhtiön perustajan Victor Hasselbladin ja hänen vaimonsa testamenttilahjoituksesta.[2]

Vuoteen 2009 asti palkintosumma oli 500 000 Ruotsin kruunua. Palkinnon 30-vuotisjuhlavuonna 2010 palkintosumma korotettiin miljoonaan kruunuun. Vuonna 2023 palkinnon arvo oli 200 000 kruunua.[3] Palkintoon kuuluu myös kultainen mitali sekä Göteborgin Hasselblad-keskuksessa pidettävä näyttely voittajan töistä.

Säätiön hallitus nimeää vuosittain palkintokomitean jäsenet kansainvälisten valokuvauksen asiantuntijoiden ja tutkijoiden joukosta. Komitea nimittää kolmesta viiteen ehdokasta, joista säätiön hallitus valitsee voittajan. Voittajan nimi julkistetaan Victor Hasselbladin syntymäpäivän, 8. maaliskuuta, tienoilla. Voittajan töistä järjestetään näyttely Hasselblad-keskuksessa myöhemmin samana vuonna.[4]

Lähde[13]

  1. a b Kameroiden kuningas tukee tiedettä ja taidetta Taloussanomat. 28.3.2000. Viitattu 13.4.2018.
  2. a b Heinänen, Kaisa: Hasselblad- palkinto yhdysvaltalaiselle Robert Adamsille Helsingin Sanomat. 16.4.2009. Viitattu 13.4.2018.
  3. Hasselblad Award Winner 2023 Hasselbladfoundation.org. Viitattu 7.7.2023. (englanniksi)
  4. About the Hasselblad Award Hasselblad Foundation. Arkistoitu 18.9.2018. Viitattu 13.4.2018.
  5. a b c d e f g h i j k Uimonen, Anu: Richard Avedon sai Hasselblad-palkinnon (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 5.4.1991. Viitattu 13.4.2018.
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Hasselbladpristagare Hasselbladstiftelsen. Arkistoitu 29.5.2018. Viitattu 13.4.2018.
  7. Päiväsaari, Harri: Hasselblad-palkinto Robert Häusserille (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 12.7.1995. Viitattu 13.4.2018.
  8. Christer Strömholm, 1997 års Hasselbladpristagare Hasselbladstiftelsen. Viitattu 13.4.2018.
  9. Oscar Muñoz Hasselblad Award Winner 2018 8.3.2018. Hasselblad Foundation. Viitattu 13.4.2018.
  10. Hasselblad Award Winner 2019 2019. Hasselblad foundation. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
    Smyth, Diane: Daido Moriyama wins the 2019 Hasselblad Foundation International Award BJP Online. 8.3.2019. British Journal of Photography. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  11. Hasselblad Award Winner 2020 2020. Hasselblad foundation. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  12. Alfredo Jaar wins the Hasselblad Award Art Review. 10.3.2020. Art Review. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  13. Hasselblad Award Winners Hasselbladfoundation.org. Viitattu 7.7.2023. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Wieczorek, Alfried – Sui, Claude W. (toim.): Weltstars der Fotografie: Die Preisträger der Hasselblad Foundation. Mannheim: Reiss-Engelhorn-Museen, 2008. ISBN 978-3-927774-23-0.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Hasselbladspriset