Hatlamminmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hatlamminmäki on Riihimäen ja Hausjärven kuntien rajalla sijaitseva mäkialue. Se on geologisesti hyvin muodostunut kalliosydäminen moreenimäki.[1] Geologisten arvojensa takia se on arvokas maisemansuojelualue.[2] Hatlamminmäellä sijaitsee sekä Riihimäen että Hausjärven kunnan korkein kohta. Riihimäen puolella korkein kohta on 165,4 metriä merenpinnasta ja Hausjärven puolella 169 metriä.

Hatlamminmäellä on näkyvillä Yoldiameren aikainen muinaisrantavyöhyke. Se muodostui noin 10 000 vuotta sitten, kun jäätikkö suli ja Baltian jääjärvi muuttui Yoldianmereksi. Mäenrinteessä on myös useita jään kuljettamia siirtolohkareita.

Hatlamminmäen metsä on pääosin tuoretta kangasmetsää, joka suonreunan lähellä on 60-80-vuotiasta.[2] Mäen rinteissä kasvaa ruohokasveista runsaasti oravanmarjaa, metsätähteä, käenkaalia, metsä- ja kangasmaitikkaa, kultapiiskua, lillukkaa, valkovuokkoa ja talvikkeja. Hatlamminmäellä on myös kyiden talvihorrospaikka. Alueen lintutiheys on tavanomainen. Pesivistä lintulajeista Hatlamminmäellä yleisimpinä esiintyvät pajulintu, peippo, metsäkirvinen, punarinta, laulurastas, punakylkirastas, mustarastas, talitiainen, sinitiainen, kuusitiainen, hölmötiainen ja puukiipijä. Harvinaisempina lintulajeina esiintyvät pyrstötiainen, pikkukäpylintu ja pohjansirkku.

Hatlamminmäki liittyy Riihimäen arvokkaimpaan luontokohteeseen Hatlamminsuohon. Valtio omistaa lähes koko Hatlamminmäen metsäalueen sekä yhteensä noin 82 hehtaarin kokoisen alueen Hatlamminsuosta.[2] Hatlamminmäki on SL-merkinnällä varustettu suojelualue.[1]

  1. a b Riihimäen korkein paikka - Hatlamminmäki, geogaching.com, viitattu 10.10.2020.
  2. a b c Hatlamminmäki - Riihimäen kaupunki (Arkistoitu – Internet Archive), riihimaki.fi, viitattu 10.10.2020.