Hatuntekijä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hatuntekijä. John Tennielin kuvitusta.

Hatuntekijä (engl. The Hatter) on Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjassa ja -elokuvissa esiintyvä kuvitteellinen hahmo. Carrollin kirjassa hahmon nimi on vain Hatter, ei Mad Hatter. Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mannerin suomennoksessa hahmon nimi on Hatuntekijä, Alice Martinin suomennoksessa Alicen seikkailut ihmemaassa hän on hattumaakari, ja Tuomas Nevanlinnan suomennoksessa Liisa Ihmemaassa hahmon nimi on Hattu Hassinen.

John Tennielin piirroskuvituksessa Hatuntekijällä on hurmioitunut ilme, iso rusetti kaulassa, iso silinterihattu päässä ja hän ryystää teetä.

Hatuntekijän esikuvana uskotaan olleen Theophilus Carter. Hän keksi vuoden 1851 Great Exhibition -näyttelyssä esillä olleen herätyskellosängyn, joka heitti nukkujan vuoteesta haluttuun aikaan. Myöhemmin hän omisti huonekalukaupan, ja hänet tunnettiin lempinimellä "Mad Hatter", koska hän seisoskeli puotinsa ovella silinterihattu päässään.

Sanonta mad as a hatter (hullu kuin hattumaakari) voi myös juontaa juurensa aikoihin, jolloin elohopeaa käytettiin huopahattujen muotoilussa höyryttämällä. Elohopeajäämät elimistössä aiheuttivat ajan myötä hermostollista vaurioita ja "hullua" käytöstä.

Hullu Hatuntekijä on myös Batman-sarjakuvan hahmo ja Batmanin vastustaja. Hahmo on alkuperäisen Hatuntekijän inspiroima. Hahmo esiintyi jo vuonna 1948 ensimmäisen kerran sarjakuvassa sekä 1960-luvun televisiosarjassa, jossa hahmoa esitti David Wayne.

  • Carrol, Lewis 1906: Liisan seikkailut ihmemaailmassa. Suomentanut Anni Swan. Kuvittanut John Tenniel. Helsinki, WSOY.
  • Carroll, Lewis 1974: Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa. Suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner. Kuvittanut John Tenniel. Jyväskylä, Gummerus. ISBN 951-20-0783-5
  • Carroll, Lewis 1995: Alicen seikkailut ihmemaassa. Suomentanut Alice Martin. Kuvittanut John Tenniel. Helsinki, WSOY. ISBN 951-0-20204-5
  • Carroll, Lewis 2000: Liisa Ihmemaassa. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Kuvittanut Helen Oxenbury. Helsinki, Otava. ISBN 951-1-16896-7
Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.