Heikki Paavilainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heikki Paavilainen
Henkilötiedot
Syntynyt12. toukokuuta 1962 (ikä 62)
Valkeakoski
Ammatti näyttelijä, teatterinjohtaja, ohjaaja, käsikirjoittaja
Puoliso Mervi Paavilainen
Näyttelijä
Merkittävät roolit Vilho Erkkilä, (Talvisota)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet


Heikki Paavilainen (s. 12. toukokuuta 1962 Valkeakoski)[1] on suomalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatterinjohtaja. Hän on näytellyt televisiosarjoissa, elokuvissa ja teattereissa. Ensimmäinen merkittävä rooli oli Mikko Niskasen elokuvassa Ajolähtö (1982). Yksi hänen rooleistaan on Talvisota-elokuvan (1989) Vilho Erkkilä. Paavilainen sai Ida Aalberg -palkinnon vuonna 1982. Heikki Paavilainen perusti Teatteri Eurooppa Neljän vuonna 1989 Keski-Suomessa ja toimi sen johtajana vuoteen 1995. Vuonna 1997 Paavilainen toimi Virgo-musikaalin ohjaajana. Paavilainen toimi Rauman kaupunginteatterin johtajana vuosina 1999–2005 sekä Hämeenlinnan kaupunginteatterin johtajana vuosina 2005–2013.[1]

Vuonna 2013 Heikki ja Mervi Paavilainen perustivat ammattikesäteatteri Suomen Kesäteatteri Oy:n, joka toimii Valkeakosken Apianniemessä.[1] Suomen Kesäteatteri Oy on tuottanut myös esityksiä Sappeen Kesäteatteriin vuodesta 2015. Tuotantoon on kuulunut muun muassa On kesäyö -musikaali Topi Sorsakosken elämästä vuonna 2018, Kirka-musikaali vuonna 2016 sekä musikaalit Irwin Goodmanista ja Mikko Alatalosta vuonna 2023. Suomen Kesäteatterissa on ollut yhteensä katsojia yli 200 000.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.