Heinolan kansallinen kaupunkipuisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinolan kansallinen kaupunkipuisto
Heinolan Perspektiivinä tunnettua puistoa kaupungin keskustassa.
Heinolan Perspektiivinä tunnettua puistoa kaupungin keskustassa.
Sijainti Heinola
Perustettu 6.5.2002
Rakennuttaja Heinolan kaupunki

Heinolan kansallinen kaupunkipuisto on toukokuussa 2002 Heinolaan perustettu kansallinen kaupunkipuisto. Se on Suomen ensimmäisiä kansallisia kaupunkipuistoja.[1][2][3][4]

Harjupaviljonki on osa kansallisen kaupunkipuiston rakennettua kulttuuriympäristöä.

Kaupunkipuiston keskustaosaan lukeutuvat muun muassa Heinolan Perspektiivi, Heinolan seminaari, Harjupuisto sekä Heinolan kirkkokortteli ja vanha hautausmaa. Heinolanharjun aluetta on runsaasti mukana. Jyrängönvirran luoteispuolesta mukaan kuuluu Ruotsalaisen saaristoa ja kaakkoispäästä Konniveden saaristoa.[3]

Vuonna 2014 Suomen kansalliset kaupunkipuistot voittivat eurooppalaisen puutarhaperinneverkoston (EGHN) puutarhapalkinnon laaja-alaisten viheralueiden sarjassa. Tässä vaiheessa Suomessa oli jo kuusi kansallista kaupunkipuistoa.[5][6] Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli yhdeksän kansallista kaupunkipuistoa: Forssassa, Hangossa, Heinolassa, Hämeenlinnassa, Kotkassa, Kuopiossa, Porissa, Porvoossa ja Turussa.[4]

  1. Tuija Veirto: Kaupunkipuistostatus hiertää Heinolassa yle.fi. Viitattu 14.12.2019.
  2. Heinolan kansallinen kaupunkipuisto Heinolan kaupunki, heinola.fi. Viitattu 14.12.2019.
  3. a b Heinolan kansallinen kaupunkipuisto, kartta (dynaaminen ArcGis-kartta) Heinolan kaupunki, heinola.fi. Viitattu 14.12.2019.
  4. a b Kansalliset kaupunkipuistot turvaavat kaupungin luonto- ja maisema-arvoja päivitetty 5.3.2018. Ympäristöministeriö, ym.fi. Viitattu 14.12.2019.
  5. Kari Mustonen ja Nina Keski-Korpela: Kansalliset kaupunkipuistot nappasivat eurooppalaisen puutarhapalkinnon 10.6.2014. yle.fi. Viitattu 15.12.2019.
  6. European Garden Award 2014 European Garden Heritage Network, eghn.org. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]