Helinä Svensson-Timari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helinä Svensson-Timari
Helinä Svensson-Timari 1930-luvun alussa
Helinä Svensson-Timari 1930-luvun alussa
Henkilötiedot
Koko nimi Olga Helinä Svensson-Timari
Syntynyt4. maaliskuuta 1889
Jokioinen, Suomi
Kuollut3. toukokuuta 1958
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Olga Helinä Svensson-Timari (4. maaliskuuta 1889 Jokioinen3. toukokuuta 1958) oli suomalainen lausuja ja näyttelijä.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lausuja on runouden kauppamatkustaja.

– Helinä Svensson-Timari[2]

Helinä Svensson-Timarin vanhemmat olivat Samuli Tiensuu ja Ulrika Syrjänen. Hän kävi Forssan yhteiskoulua, josta jatkoi Helsingin Suomalaiseen jatko-opistoon ja edelleen Suomen Kansallisteatterin oppilaskouluun, josta hän valmistui 1912. Ennen vuotta 1918 Svensson-Timari oli mukana useilla Aarne Orjatsalon teatterikiertueilla. Sen jälkeen hän teki lukuisia omia kiertueita. Svensson-Timarin pääasiallinen elämäntyö oli esiintyminen lausuntataiteilijana ja lausunnan opettaminen. Ensimmäisen lausuntailtansa hän piti 1913 Turussa, ja 1914 seurasi esiintyminen Helsingissä. Svensson-Timari oli ensimmäisiä julkisten lausuntailtojen pitäjiä Suomessa, hänen alkuaikojen ohjelmistoonsa kuuluivat muun muassa Maria Jotunin novellit ja L. Onervan runot. Hän toimitti vuonna 1929 Lausunta-ohjelmistoa -kirjan, johon on koottu useiden suomalaisten runoilijoiden kirjoittamia tai suomentamia runoja. Hänen oppilaitaan oli muun muassa Ella Eronen. Svensson-Timarin tulkinnoista ikimuistoisimpiin lukeutuu hänen lausumansa Katri Valan Kukkiva maa. Svensson-Timarin lausuntailtojen ohjelmistoon kuului muun muassa Raamattua, Dmitri Mereshkovskin historiallisia näkyjä, Lafcadio Hearnin japanilaisia novelleja, Rudyard Kiplingin balladeja ja Edgar Lee Mastersin hautakirjoituksia sekä Eino Leinon, Larin-Kyöstin, Edith Södergranin, Uuno Kailaan ja Katri Valan runoja.[3] Vuonna 1953 hän sai Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkintona 200 000 markkaa.[4][1]

Puhenäytelmän saralla Helinä Svensson-Timarin töitä olivat muun muassa Antigonen ja Singoallan nimiosat, Daniel Hjortin Katri sekä Elinan surman Kirsti. Edelleen hänen roolisuorituksiaan olivat Loppiaisaaton Viola ja Tituksen Berenike. Svensson-Timari näytteli kahdessa mykkä- ja kolmessa äänielokuvassa. Esimerkiksi elokuvassa Helsingin kuuluisin liikemies hän näytteli päähenkilön vaimoa Neilikkaa.

Jokioisten Pellilässä Tiensuun torpan paikalla paljastettiin Svensson-Timarin muistomerkki 3. toukokuuta 1998.

  1. a b Helinä Svensson-Timari 50-vuotias, Helsingin Sanomat, 04.03.1939, nro 61, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. http://www.suomenlausujainliitto.fi/historia.html
  3. http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=00717&a=6056
  4. Kulttuurirahasto (Arkistoitu – Internet Archive)