Heliumpallopojan tapaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heliumpallopojan tapaus sattui 15. lokakuuta 2009, kun coloradolaiset Richard ja Mayumi Heene päästivät heliumilla täytetyn pallon ilmaan ja väittivät, että heidän kuusivuotias poikansa Falcon oli pallon mukana. Tiedotusvälineissä kerrottiin ufoa muistuttavan pallon lentävän yli kahden kilometrin korkeudessa. Tapaus herätti maailmanlaajuista huomiota, ja Falconista alettiin käyttää lempinimeä ”heliumpallopoika” (”Balloon Boy”).[1]

Viranomaisten pelastustoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viranomaiset sulkivat Denverin kansainvälisen lentoaseman, ja useita kansalliskaartin helikoptereita osallistui poliisien ohella takaa-ajoon. Useita tunteja kestäneen ja 80 kilometriä kantaneen lennon jälkeen pallo laskeutui 19 kilometriä koilliseen Denverin lentokentästä. Poika ei ollut pallon kyydissä, ja viranomaiset aloittivat laajat etsinnät siinä pelossa, että poika olisi pudonnut pallosta lennon aikana.

Myöhemmin iltapäivällä kerrottiin, että Falcon olikin piileskellyt koko ajan oman kotinsa ullakolla. Tapausta alettiin pian epäillä huijaukseksi ja julkisuustempuksi. Falcon sanoi vanhemmilleen eräässä haastattelussa, että ”tehän sanoitte että tämä tehdään shown takia”.[2]

Joulukuussa vanhemmat tuomittiin lyhyisiin vankeusrangaistuksiin, isälle 90 päivää ja äidille 20, sekä 36 000 dollarin vahingonkorvauksiin viranomaisen harhauttamisesta. New York Postin vahvistamattoman arvion mukaan pojan ”pelastusoperaatio” aiheutti noin kahden miljoonan dollarin kustannukset.[3]

Isä Richard Heene on koomikko, tee-se-itse-mies ja amatööritieteilijä, jonka harrastuksiin kuuluu myrskybongaus. Hän on muun muassa ajanut moottoripyörällä tornadoon ja lennellyt lentokoneella hurrikaani Wilman lähettyvillä. Perheessä on kolme lasta, jotka isä on usein ottanut mukaan harrastuksiin, kuten esimerkiksi ufojahteihin.[4]

Perhe on esiintynyt kaksi kertaa Vaimot vaihtoon -tositelevisio-ohjelmassa, toisella kertaa fanien suosikkivalintana ohjelman sadanteen jaksoon. Ohjelmassa Heene esitteli uskomuksiaan, joiden mukaan ihmiset polveutuvat avaruusolennoista, ja suunnitteli kotitekoisten lentävien lautasten lähettämistä myrskyihin.

Heene on yrittänyt saada televisiokanavia kiinnostumaan hänen ideoimastaan tositelevisiosarjasta Science Detectives, jossa selvitettäisiin ”tieteen mysteerejä”. Vaimot vaihtoon -sarjan tuottaja sanoi, että tuotantoyhtiö luopui hankkeesta skandaalin vuoksi.[5]

Richard Heene kertoi ufonmuotoisen pallon olleen varhainen prototyyppi kokeessa, jonka tarkoituksena oli testata vaihtoehtoista liikkumismuotoa, jossa ihmiset voisivat ”ajaa ulos autotallista ja leijua ruuhkien yläpuolella” parinkymmenen metrin korkeudessa.

Pallo oli halkaisijaltaan 6,1 metriä ja korkeudeltaan 1,5 metriä. Se oli teipattu yhteen ohuesta muovista ja päällystetty alumiinifoliolla. Pallon eheänä pysyminen oli varmistettu narulla ja ilmastointiteipillä. Pohjaan oli kiinnitetty vanerista ja pahvista tehty laatikko, johon Falconin väitettiin ryömineen.[6]

Internet ja mediahuomio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaus uutisoitiin laajasti eri puolilla maailmaa. Televisioyhtiöiden helikopterit lähettivät suoraa videokuvaa pallon liikkeistä ja pelastusoperaatiosta. Heliumpallopojasta tuli netti-ilmiö, jota seurattiin reaaliaikaisesti blogeissa, spekuloitiin, tehtiin kuvanmuokkauksia ja vitsejä jo siinä vaiheessa kun pojan kohtalosta ei ollut vielä selvyyttä. ”Balloon boy” oli Googlen suosituin haku, ja 34 hakua 40 suosituimmasta liittyi Falcon Heeneen ja tähän tapaukseen.[7]

Mediakritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Editor & Publisher -julkaisu totesi maastoetsintöjen ollessa vielä käynnissä, että vasta pallon laskeutumisen jälkeen uutiskanavilla mainittiin ensimmäisen kerran olevan ”vahvistamatonta”, että Falcon olisi ollut pallossa alun perinkään. Median taustatutkimuksen laatu ei saanut hyvää arvosanaa, journalismin ja tositelevision eron sanottiin unohtuneen, ja lasten käyttö uutisjutuissa herätti epäilyksiä.

Mediatutkija Robert Thompsonin mukaan taustalla oli kaksi tekniikkaan liittyvää syytä: lähetysautojen avulla kuvaa voidaan lähettää mistä tahansa paikasta, ja materiaalia voidaan näyttää lukemattomilla eri kanavilla sekä internetissä.[8]

  1. Heliumpallopoika aiheutti paniikin Uusi Suomi. 16.10.2009. Viitattu 21.1.2020.
  2. Ramachandran, Arjun: ’Balloon boy’ hoax fears after Falcon says ’we did this for the show’ The Sydney Morning Herald. 16.10.2009. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  3. Acuna, Alicia: Balloon Boy – Was it Real or a Stunt? FOX News. 16.10.2009. Arkistoitu 11.7.2011. Viitattu 18.9.2020. (englanniksi)
  4. Balloon dad never shy about his bizarre stunts. Msnbc.msn.com. 19.10.2009. Arkistoitu 21.1.2011. Viitattu 18.9.2020. (englanniksi)
  5. Banda, Solomon & Moreno, Ivan: Family at center of balloon saga under scrutiny. The Seattle Times. 16.10.2009. Arkistoitu 19.10.2009. Viitattu 18.9.2020. (englanniksi)
  6. Balloon ’not capable of lifting off’ with the boy, Colorado police say CNN.com. 18.10.2009. Viitattu 22.1.2020. (englanniksi)
  7. 'Balloon boy' dominates Google search engine. Gazette.com. 15.10.2009. Arkistoitu 9.6.2012. Viitattu 18.9.2020. (englanniksi)
  8. AFP: Lessons of balloon hoax to go unlearned: analysts Google News. 20.10.2009. Arkistoitu 15.4.2010. Viitattu 22.1.2020. (englanniksi)