Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija tai lyhyesti vain Vuoden taiteilija on valittu vuodesta 1971 alkaen.[1] Voittajan retrospektiivinen näyttely on ollut esillä Helsingin Taidehallissa. Vuoden taiteilijoita valittiin vuosittain 1990-luvun puoliväliin asti ja siitä eteenpäin satunnaisesti.[2]

Vuoden taiteilija -tapahtuma ja näyttely on saanut paljon julkisuutta ja se on noussut yleiseen tietoisuuteen paremmin kuin useimmat kulttuurin tapahtumat. Sillä on sanottu olleen kuvataiteessa jopa suurempi merkitys kuin Finlandia-palkinnolla on kirjallisuudessa.[2] Vuoden taiteilijoilla on tavallisesti ollut takanaan sen verran uraa, että näyttely on tuonut esiin tuotannon koko kaaren ja taiteilijan kehityksen.[2]

Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilijan jäljessä on tullut useita pieniä ja paikallisia Vuoden taiteilija -titteleitä, esimerkiksi Hyvinkäällä ja Turussa. Suomiartin Vuoden taiteilija -kilpailu on ruotsinsuomalaisille kuvataiteilijoille. Musiikin puolella vuoden taiteilijoita ovat valinneet ainakin Mikkelin Musiikkijuhlat, Savonlinnan oopperajuhlat ja Pori Jazz.

Vuoden taiteilijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Helsingin Juhlaviikot Viitattu 2.7.2009.
  2. a b c Paula Holmila Uudessa Suomessa[vanhentunut linkki] Viitattu 2.7.2009.
  3. Maaria Wirkkala - Wondering Suomen suurlähetystö, Ateena. 11.5.2011. Suomen ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.2.2013.
  4. Helsingin Juhlaviikot.fi (Arkistoitu – Internet Archive)