Herajoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Herajoki

Herajoki

Koordinaatit: 60°42.359′N, 24°44.183′E

Valtio Suomi
Maakunta Kanta-Häme
Kunta Riihimäki
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2015) 402











Herajoki
Kaupunki Riihimäki
Kaupunginosa nro 25.

Herajoki on kylä ja kaupunginosa Riihimäellä. Alue sijaitsee valtatien 3 tuntumassa ja siellä sijaitsevat Würth Oy:n pääkonttori ja logistiikkakeskus sekä Valion tehdas. Alueen asukasluku oli vuonna 2015 noin 402.[1] Alueella toimii myös Herajoen alakoulu.[2]

Herajoen kylä on yksi Riihimäen kylistä, jotka mainitaan jo 1500-luvulta peräisin olevissa veroluetteloissa.[3] Herajoella on vanhastaan sijainnut neljä taloa: Paakkola, Tupala, Laurila ja Parma eli Parmala.[4] Laurila jaettiin 1750-luvulla Yli- ja Ali-Laurilaksi ja myös Tupala jaettiin kahtia 1700-luvulla. Paakkolan tila jaettiin vasta seurvaalla vuosisadalla, mutta vuodesta 1681 alkaen kestikievarina toiminut Parmala pysyi jakamattomana. Talo oli silloisen Hausjärven pitäjän vaurain verotalo 1720-luvulta 1800-luvun alkuun. Herajoen kylää vaurastutti myös sen sijainti Hämeenlinnasta Helsinkiin vievän talvitien varressa.

Herajoen alueelta tunnetaan myös runsaasti kivikautisia löytöjä.[4] Alueen länsipuolella sijaitseva Penninmäki on Riihimäen ensimmäinen tunnettu kiinteä muinaisjäännös. Läheiseltä Silmäkenevalta, Laurilan tilan mailta löytyi helmikuussa 1928 kookas mäntypuinen muinaissuksi.[4][5] Radiohiilimenetelmällä suksi on ajoitettu ajanlaskun vaihteeseen. Se kuuluu nykyään Riihimäen kaupunginmuseon esihistoriallisen huoneen näyttelyyn.[6]

  1. Tilastokirja 2016 - Riihimäki Kotikaupunki (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 10, kohta Herajoki, vuosi 2015), riihimaki.fi, viitattu 31.7.2020.
  2. Herajoen koulu - Riihimäen kaupunki, riihimaki.fi, viitattu 31.7.2020.
  3. Riihimäen kaupungin ympäristön tila 2017 (Arkistoitu – Internet Archive) (sivu 7), riihimaki.fi, viitattu 31.7.2020.
  4. a b c RIIHIMÄKI HERAJOKI PARMALA asemakaava-alueen muinaisjäännösselvitys 2006 (sivu 5 - Herajoen asutushistoria), viitattu 31.7.2020
  5. Etelä-Suomessa hiihdettiin Jeesuksen aikoihin nahalla liukastetulla mäntysuksella, yle.fi, viitattu 31.7.2020
  6. Riihimäki kotikaupunkipolku 2009 (Arkistoitu – Internet Archive) (sivut 7-9, kohde 6 - Kaupunginmuseo), riihimaki.fi, viitattu 31.7.2020.