Housing and Development Board

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
HDB:n rakennus keskituloisille

Housing and Development Board eli HDB on Singaporen valtion virasto, joka on vastuussa julkisin varoin rahoitetuista asunnoista Singaporessa. Se perustettiin vuonna 1960 tehtävänään tarjota singaporelaisille edullisia ja laadukkaita asuntoja.

Viidessäkymmenessä vuodessa se on tuottanut yli 900 000 asuntoa. 2010-luvulla sillä on 23 aluetoimistoa ja kaikkiaan 4 800 hengen henkilökunta.[1]

Singaporen ensimmäinen HDB-rakennus Pearl Banks Apartments valmistui vuonna 1976 ja purettiin vuonna 2020

Kun HDB:n perustamisesta päätettiin, Singaporessa oli paljon slummeja. Alle 10 prosenttia Singaporen 1,6 miljoonasta asukkaasta omisti asunnon. Hökkelikylissä asuttiin ilman viemäröintiä tai muita yhteiskunnan peruspalveluita.

Asuntopula ratkaistiin pääosin ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Jo ensimmäisen viiden vuoden aikana HDB rakennutti 55 000 asuntoa.[1]

HDB rakennuttaa asunnot ja myy ne sitten edulliseen hintaan asuntoa tarvitseville asukkaille.

Asunnon saanti ja asuntolainojen myöntäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singaporelaiset voivat saada valtiolta jopa 99 vuoden asuntolainoja. Lainoja ja asuntoja ei kuitenkaan myönnetä kaikille, vaan niissä on tarveharkintaa ja jonoja.[2]

HDB:n rakennuttamien asuntojen antaminen vuokralle on periaatteessa luvallista vain HDB:n myöntämällä erikoisluvalla.[3]

  1. a b Housing a Nation – The HDB Story UN Habitat. Arkistoitu 5.8.2012. Viitattu 27.10.2012.
  2. Coveting Singapore's public housing system USA Today. Viitattu 27.10.2012.
  3. renting a public house flat Expat Choice - Moving to Singapore ?. Arkistoitu 22.2.2012. Viitattu 27.10.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]