Houston Aeros

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo AHL-joukkueesta. WHA-joukkueesta kertoo Houston Aeros (WHA).
Houston Aeros
Perustettu 1994
Lakkautettu 2013
Kaupunki Houston, Texas
Kotiareena Toyota Center
Sarjataso AHL
Konferenssi Läntinen
Divisioona Länsi
Värit vihreä, punainen, vehnä
Omistaja Minnesota Sports and Entertainment
Yhteistyöseurat Minnesota Wild (NHL)
Orlando Solar Bears (ECHL)

Houston Aeros oli AHL-liigassa pelannut yhdysvaltalainen jääkiekkoseura, jonka kotikaupunki oli Houston, Texas. Seura oli Minnesota Wildin farmijoukkue.[1]

Aeros perustettiin vuonna 1994 ja se pelasi aluksi IHL:ssä. Nimensä se sai aiemman, WHA:ssa 1970-luvulla pelanneen seuran mukaan. Aeros voitti IHL-vuosinaan sarjan mestaruuden Turner Cupin kerran, kaudella 1998–1999. Sen päävalmentajana toimi tuolloin sittemmin NHL:ssä valmentanut Dave Tippett. Kaudella 1995–1996, toisellaan IHL:ssä, Aeros isännöi sarjan tähdistöottelua.[1]

Vuonna 2001, IHL:n toiminnan päätyttyä, Aeros siirtyi AHL:ään. Samalla siitä tuli NHL-seura Minnesota Wildin farmijoukkue. Aeros voitti myös AHL:n mestaruuden Calder Cupin kerran, kaudella 2002–2003. Lisäksi se pelasi loppuotteluissa kaudella 2010–2011, mutta hävisi tuolloin mestaruuden Binghamton Senatorsille. Vuoden 2011 Aeros-joukkueen päävalmentajana toimi samana vuonna Minnesota Wildin päävalmentajaksi siirtynyt Mike Yeo. Yeo oli Aerosin entinen pelaaja, vuoden 1999 IHL-mestarijoukkueen kapteeni.[1]

19. huhtikuuta 2013 Minnesota Wild ilmoitti että Minnesota Sports and Entertainment ei päässyt yhteisymmärrykseen Aerosin kotihallin Toyota Centerin vuokrahinnasta ja tämän vuoksi Houston Aeros siirrettiin Des Moinesiin Iowaan. Samalla ilmoitettiin seuran uudeksi nimeksi Iowa Wild[2].

Aerosissa pelasi sen historian aikana yhteensä neljä suomalaista: Tony Virta, Mikko Koivu, Mikael Granlund ja Erik Haula.[3] Osa Granlundin Aerosissa pelaamista otteluista ajoittui kauden 2012–2013 alkuun, jolloin NHL:ssä oli käynnissä työsulku.

  1. a b c Robertson, Dale: The puck stops here for Houston's jilted hockey fans Houston Chronicle. 20.4.2013. Viitattu 25.10.2016. (englanniksi)
  2. Wild AHL Affiliate Moving To Iowa wild.nhl.com. Viitattu 6.8.2013. (englanniksi)
  3. AHL finns nhlfinns.net. Viitattu 25.10.2016. (englanniksi)
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.