Huntsman Corporation

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Huntsman Corporation
Yritysmuoto pörssiyhtiö
Osake NYSE: HUN
ISIN US4470111075
Perustettu 1970
Perustaja Jon Huntsman Sr.
Toimitusjohtaja Peter R. Huntsman
Puheenjohtaja Jon M. Huntsman
Kotipaikka The Woodlands, Texas, USA
Liikevaihto 11,2 mrd. USD (2012)
Henkilöstö 12 000

Huntsman Corporation on yhdysvaltalainen kemianteollisuuden yritys. Sen tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa erilaiset kuluttajatuotteiden kuten puhdistusaineiden raaka-aineet, polyuretaanit ja pigmentit, ja sen yritysasiakkaisiin kuuluvat BMW, General Electric, Chevron, Procter & Gamble ja Unilever. Huntsmanilla on yli 75 tuotanto- ja tuotekehityslaitosta yli 30 maassa. Yksi niistä on Porin titaanidioksiditehdas Suomessa.[1]

The Huntsman Corporation perustettiin vuonna 1970 nimellä The Huntsman Container Corporation. Yritys toimi pitkään muovipakkausalalla, mutta on vuodesta 2000 keskittynyt kemianteollisuuteen. Perheyritys listattiin New Yorkin pörssiin helmikuussa 2005. Yritys on kasvanut etenkin ostamalla muita yrityksiä, mutta on myös luopunut joistakin toiminnoistaan.

2000-luvun loppuvuosina Huntsman oli kahden sittemmin peruuntuneen ostotarjouksen kohteena, joista seurasi oikeusjuttuja.

Yrityksen perustaja Jon M. Huntsman syntyi vuonna 1937 opettajaperheeseen Idahon osavaltion Blackfootissa. Vuonna 1950, kun Jon oli 13-vuotias, perhe muutti Kalifornian Palo Altoon, jossa Jonin isä aloitti jatko-opinnot Stanfordin yliopistossa.[2]

High schoolin jälkeen Jon M. Huntsman sai paperitehtailija Harold Zellerbachilta stipendin Pennsylvanian yliopiston Wharton Schooliin opiskelemaan kaupallisia aineita. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli kananmunayritys Olson Brothers Los Angelesissa, jossa hän oli mukana kehittämässä maailman ensimmäistä muovista munakennoa. Sivutöinään Huntsman hoiti hyvin myyviä Greatest Hits -tyyppisiä kokoelmalevyjä tuottavaa levy-yhtiötään. Vuonna 1967 hänet nimitettiin Olson Brothersin ja Dow Chemical Companyn perustaman yhteisyrityksen Dolco Packaging Corporationin toimitusjohtajaksi.[2]

Vuonna 1970 Jon M. Huntsman lähti perustamaan omaa yritystään, jonka nimeksi tuli Huntsman Container Corporation ja kotipaikaksi Fullerton Kaliforniassa. Kun yhtiön ensimmäinen tehdas oli rakenteilla, Huntsman kutsuttiin presidentti Richard Nixonin hallinnon tehtäviin. Nixonin eron jälkeen Huntsman palasi yritykseensä, joka kehitti erilaisten kertakäyttöastioiden lisäksi muun muassa ensimmäisen suljettavan muovikotelon McDonald’sin Big Mac -hampurilaiselle 1974.[2]

1970-luvun puolenvälin jälkeen Huntsman myi pakkausyrityksensä Keyes Fiber Companylle kahdeksan miljoonan dollarin hinnalla sopimuksella, että jatkaa yrityksen johdossa vielä neljä vuotta. Vapauduttuaan tästä velvoitteesta Huntsman perusti 1982 nykyisen kemian alan yhtiönsä Salt Lake Cityyn, Utah’n osavaltioon.[2]

Pian Huntsman osti Shell-yhtiöltä polystyreenitehtaan Ohiosta ja laajensi liiketoimintaansa Taiwaniin ja Etelä-Koreaan lisenssivalmistussopimusten avulla. Vuonna 1987 Huntsman osti Shelliltä polystyreenitehtaan New Jerseyssä ja Hoechstiltä tehtaat Texasista, Virginiasta ja Illinoisista.[2]

Vuonna 1992 Huntsman osti Goodyear-kumivalmistajan joustopakkausliiketoiminnan. Seuraava hankinta oli kaksi kemiantehdasta Monsantolta, minkä jälkeen Huntsman teki historiansa suurimman yritysoston hankkimalla omistukseensa Texacon kemianteollisuusyrityksen. Kauppa miltei kaksinkertaisti Huntsmanin liikevaihdon.[2]

Yritysostot jatkuivat, kunnes vuonna 1996 kaikki toiminnot yhdistettiin nykyiseksi Huntsman Corporationiksi. Perustajan toiseksi vanhin poika Peter R. Huntsman astui yhtiön johtoon ja jatkoi sen laajentamista yritysostoin Pohjois-Amerikan lisäksi Euroopasta ja Australiasta.[2]

Vuonna 1999 Huntsman osti jälleen miltei itsensä kokoisen yrityksen nimeltä Imperial Chemical Industries, joka tuotti polyuretaaneja, titaanidioksidia, aromiaineita ja petrokemian tuotteita.[2]

Vuosituhannen vaihteessa Huntsman myi alkuperäisen toimialansa, pakkausteollisuuden, Chase Capital Partnersille, joka antoi sille nimeksi Pliant Corporation. Huntsman keskittyi kemianteollisuuteen ja perusti uudet tehtaat Britanniaan ja Kiinaan. Se osti Vantico-nimisen yrityksen, josta tuli Huntsman Advanced Materials -liiketoimintaryhmä.[2]

Vuonna 2006 Huntsman laajeni tekstiilienkäsittelykemikaaleihin ostamalla Ciba Specialty Chemicals -yhtiön ja pari vuotta myöhemmin Baroda-yksikön Metrochem Industries -yhtiöltä.[2]

2010-luvulla Huntsman on laajentanut eri toimialojensa tuotantoa muun muassa Saudi-Arabiaan, Intiaan, Turkkiin, Walesiin ja Venäjälle.[2]

Vuonna 2014 Huntsman osti Rockwood-yhtiöltä lisäaine- ja titaanidioksidiliiketoiminnat, mikä teki Huntsmanista maailman suurimman värillisten ja valkoisten pigmenttien valmistajan maailmassa.[2] Ostettuihin tehtaisiin kuului myöhemmin tulipalossa vaurioitunut ja lopetettu Porin titaanidioksiditehdas Suomessa.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Huntsman Corporation
  1. Koskilähde, Pia: Sachtleben Pigments Oy vaihtaa omistajaa (Arkistoitu – Internet Archive), Satakunnan Kansa 17.9.2013. Viitattu 2.10.2014.
  2. a b c d e f g h i j k l History (Arkistoitu – Internet Archive), Huntsman Corporation. Viitattu 2.10.2014.