Hyvä lehtimiestapa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hyvä lehtimiestapa on termi, jolla kuvataan niitä eettisiä ohjeita, jotka on tarkoitettu lehdistön itsesäätelyä varten. Näistä eettisistä ohjeista poikkeavia julkaisuja kutsutaan usein nimellä keltainen lehdistö.

Hyvän lehtimiestavan pääkohtia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Journalisti on vastuussa lukijoillensa tai kuulijoillensa, joiden katsotaan olevan oikeutettuja tietämään mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
  • Tiedonvälityksen sisältö päätetään journalistisin perustein, päätösvaltaa ei missään oloissa luovuteta toimituksen ulkopuolisille.
  • Journalistilla on oikeus torjua painostus tai houkuttelu jolla pyritään muokkaamaan tiedonvälitystä.
  • Journalisti ei saa käyttää asemaansa esimerkiksi hyödyn tavoitteluun tai ottaa vastaan etuja jotka vaarantavat hänen riippumattomuutensa.
  • Journalisti saa kieltäytyä tehtävästä joka on lain tai etiikan vastainen.
  • Toisen työtä käyttäessä lähde tulee mainita
  • Journalistin tulee pitäytyä totuudenmukaisuudessa
  • Tiedot tulee hankkia avoimesti ja journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa.
  • Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne ovat jo julkaistuista lähteistä.
  • Lukijan on voitava erottaa tosiasiat sepitteellisestä aineistosta.
  • Lähteisiin tulee suhtautua kriittisesti.
  • Uutisen voi julkaista vajaillakin tiedoilla, raporttia tulee täydentää heti kun uutta tietoa on saatavissa.
  • Journalistilla on oikeus pitää lähde salassa jos käsitellään arkaluontoisia asioita.
  • Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille ja myyntijulisteille löydyttävä sisällöstä kate.
  • Haastateltavan tulee saada tarkistaa aineisto ennen julkaisua ja hänellä on oikeus kieltää sen käyttö mikäli tilanne sen jälkeen on muuttunut olennaisesti.
  • Toimituksellinen aineisto tulee pitää erossa ilmoitusmateriaalista.
  • Olennaiset virheet tulee korjata välittömästi.
  • Mikäli jutusta on tunnistettavissa henkilö hänen on annettava esittää oma kantansa.
  • Henkilöihin liittyvissä asioissa tulee huolehtia hienotunteisuudesta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]