Iisvesi (Suonenjoki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunginosaa. Kymijoen vesistöön kuuluvasta järvestä kertoo Iisvesi.
Kolikkoinmäen puutaloja
Iisveden koulu

Iisvesi on Suonenjoen kaupunginosa. Iisvedellä sijaitsee alakoulu luokille 1–6.

Iisvesi oli taajaväkinen yhdyskunta vuosina 1923–1955. Se oli 1920- ja 1930-luvuilla Suomen sisämaan suurin puutavaran lähetysasema ja sisävesien suurin puutavaran lastauspaikka. Siellä oli myös useita sahalaitoksia, joiden työntekijät rakensivat Iisvedelle Kolikkoinmäen nimellä tunnetun puutaloalueen[1].

Iisvedeltä oli kotoisin iskelmälaulaja Erkki Junkkarinen. Hänen kanssaan teki yhteistyötä säveltäjä Lauri Jauhiainen, joka syntyi Pielavedellä, mutta eli lapsuutensa Iisveden Kolikkoinmäen yhdyskunnassa lähellä Erkki Junkkarista. Hän teki Erkki Junkkarisesta kirjan Ruusuja hopeamaljassa.[2]

Iisvedelle johtaa Savon radalta myös haararata, Iisveden rata. Liikennöinti radalla on nykyisin lopettu sen huonon kunnon vuoksi, mutta ennen vuotta 1936 sitä käytettiin myös matkustajaliikenteeseen. Ainoastaan 3.8 km osuus Suonenjoki-Yläkoski on käytössä raakapuun kuljetuksiin. Maantie 545 kulkee Suonenjoelta Iisvedelle.

  1. Äijö, Elina: Kolikkoinmäki henkii yhä 1920-lukua Savon Sanomat. 15.6.2015. Viitattu 3.2.2021.
  2. Lauri Jauhiainen pomus.net. Viitattu 3.2.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.