Inaki Gomez

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Kanada
Miesten yleisurheilu
Pan-Amerikan kisat
Hopeaa Hopeaa Toronto 2015 20 km kävely
Universiadit
Pronssia Pronssia Kazan 2013 20 km kävely joukkuekilpailu

Iñaki Gomez-Goroztieta (s. 16. tammikuuta 1988 México, Meksiko) on meksikolaissyntyinen kanadalainen kilpakävelijä. Gomez kilpailee 20 kilometrin kävelyssä, jossa hänen ennätyksensä on vuonna 2014 Taicangissa tehty 1.20.18[1]. 172 senttimetriä pitkä ja 60 kilogrammaa painava Gomez edustaa Racewalk West-seuraa[2].

Gomez osallistui vuoden 2012 kesäolympialaisiin Lontoossa ollen 20 kilometrin kilpailussa 13:s[2]. Hän kilpaili myös vuoden 2013 MM-kilpailuissa Moskovassa sijoittuen samalla matkalla sijalle kahdeksan[1]. Vuoden 2013 kesäuniversiadeista Kazanista Gomez saavutti pronssia 20 kilometrin kävelyn joukkuekilpailusta. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli kanadalaisista parhaana viides, kun kaikkien ajat laskettiin yhteen joukkuekilpailun tuloksen saamiseksi. Vuoden 2015 Pan-Amerikan kisoista Torontosta Gomez saavutti hopeaa 20 kilometriltä. Vuoden 2015 MM-kilpailuissa hän oli neljästoista 20 kilometrillä[1].

  1. a b c Inaki Gomez Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/go/inaki-gomez-1.html (Arkistoitu – Internet Archive)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.