Institut Laue-Langevin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
ILL:n tutkimusreaktorin vaaleansininen suojakupu näkyy kuvassa vasemmalla. Oikealla oleva rinki on yhteiseurooppalainen synkrotronisäteilytutkimuskeskus ESRF.

Institut Laue-Langevin (ILL) on kansainvälisesti rahoitettu tutkimuskeskus Grenoblessa Ranskassa. ILL on 2000-luvun alussa yksi maailman johtavista neutronitutkimuslaitoksista. Instituutti on nimetty fyysikoiden Max von Laue ja Paul Langevin mukaan ja perustettiin 19. tammikuuta 1967.[1]

ILL:n perustajamaat Ranska, Saksa ja Iso-Britannia ovat myös ILL:n suurimpia rahoittajia.[2] Noin 79 prosenttia ILL:n 74 miljoonan euron budjetista tulee näiltä kolmelta perustajajäseneltä.[3] ILL:n muut jäsenmaat ovat kronologisessa liittymisjärjestyksessä: Espanja, Sveitsi, Itävalta, Italia, Tšekki, Ruotsi, Unkari, Belgia ja Puola.[2]

ILL:n tutkimusreaktoria käytetään neutronien tuottamiseen. Se on maailman voimakkain neutronilähde ja sen tuottama neutronivuo on noin 1.5×1015 neutronia/cm²/s. ILL tuottaa neutronisäteilyä tutkimuskäyttöön 200 päivää vuodessa.[4]

Tutkimuskeskus työllisti 475 ihmistä vuonna 2007. Heistä 65 prosenttia oli ranskalaisia. Toiseksi suurin ryhmä olivat saksalaiset (12 prosenttia).[5]

  1. Europe's leading neutron source since 1967 27.9.2007. ILL. Arkistoitu 2.10.2008. Viitattu 29.9.2008. (englanniksi)
  2. a b An international partnership for science 7.12.2007. ILL. Arkistoitu 2.10.2008. Viitattu 29.9.2008. (englanniksi)
  3. Facts & Figures: Budget 2007 : 74 M€ (excl. taxes) 22.1.2008. ILL. Arkistoitu 30.6.2009. Viitattu 29.9.2008. (englanniksi)
  4. Reactor operation Annual Report. 2007. ILL. Arkistoitu 19.12.2008. Viitattu 29.9.2008. (englanniksi)
  5. Facts & Figures: 2007 : 475 members of staff 22.1.2008. ILL. Arkistoitu 30.6.2009. Viitattu 29.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.