Isäni, herrani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isäni, herrani
Padre padrone
Ohjaaja
Käsikirjoittaja Gavino Ledda
Paolo Taviani
Vittorio Taviani
Tuottaja Giuliani G. De Negri
Säveltäjä Egisto Macchi
Kuvaaja Mario Masini
Leikkaaja Roberto Perpignani
Tuotantosuunnittelija Gianni Sbarra
Pukusuunnittelija Lina Nerli Taviani
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Radiotelevisione Italiana
Levittäjä Rai
Netflix
Ensi-ilta 1977, Suomessa 1980[1]
Kesto 114 min
Alkuperäiskieli italia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Isäni, herrani (Padre padrone) on Paolo ja Vittorio Tavianin ohjaama italialainen, alun perin televisiolle tehty draamaelokuva. Tavianin veljekset laativat myös elokuvan käsikirjoituksen sardinialaisen paimenen Gavino Leddan omaelämäkerrallisen romaanin pohjalta. Ledda esiintyy itse elokuvassa kertojana.

Isäni, herrani kertoo Sardinian maaseudun elämästä nuoren paimenpojan näkökulmasta. Ankara isä ottaa seitsenvuotiaan pojan pois koulusta ja pakottaa paimeneksi syrjäisille vuorille, jossa poika viettää koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Kiertäviltä musikanteilta hän ostaa hanurin ja soittaa sitä isältä salaa, käyttäen heiniä ääntä vaimentamassa. Isänsä tahdon vastaisesti lukutaidoton poika alkaa kiinnostua maailmasta laajemminkin, opettelee lukemaan, pääsee yliopistoon ja etenee kielitieteilijäksi. Yksilötarinan rinnalla elokuvan teemoja ovat katolisuus ja köyhyys sekä Sardinian luonto, jota kuvataan dokumentaariseen sävyyn.[1]

Cannesin elokuvajuhlilla 1977 Tavianit saivat elokuvasta Kultaisen palmun ja kriitikkojärjestö Fiprescin palkinnon.

Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti Suomen teatteriensi-illan aikaan huhtikuussa 1980 elokuvan olevan ”suurenmoinen kuvaus alistamisen tuskasta, kahleiden murtamisesta, tiedon hankinnasta”. Hänestä Isäni, herrani valaa uskoa elokuvataiteen mahdollisuuksiin: ”Se on pakahduttava, ihmeellisen vapauttava elokuva. Sisällöllisesti se perustaa kriittiseen humanismiin. Kerronta kielii mahtavasta ideoiden rikkaudesta.”[1]

  1. a b c Fränti, Mikael: Nuoren miehen tuskaa. Helsingin Sanomat, 19.4.1980, s. 40. Näköislehden aukeama (tilaajille).
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.