Jääpallon Super Cup

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Super Cup on kansainvälinen miesten maajoukkueiden jääpallokilpailu, joka järjestettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2005 Lappeenrannassa. Sitä hallinnoi Kansainvälinen jääpalloliitto. Seuraava Super Cup myönnettiin niin ikään Lappeenrannalle ja järjestettiin jo joulukuussa 2005. Turnaukseen osallistuvat edellisten jääpallon maailmanmestaruuskilpailuiden parhaat maat, ja kilpailumuotona on yksinkertainen sarja.

I Super Cup järjestettiin Lappeenrannassa tammikuussa 2005. Ensimmäiseen turnaukseen osallistui kolme joukkuetta: Suomi hallitsevana maailmanmestarina, Ruotsi ja Venäjä. Voittajaksi selviytyi Ruotsi, Suomi oli toinen.

II Super Cupissa turnausta laajennettiin nelijoukkueiseksi, kun Venäjän MM-kilpailuissa 2005 kolmanneksi sijoittunut Kazakstan oli halukas osallistumaan kilpailuun maailmanmestari Ruotsin, Venäjän ja neljänneksi jääneen Suomen ohella. Kazakstan vetäytyi kuitenkin turnauksesta viime hetkellä, ja se korvattiin Venäjän kakkosjoukkueella. II Super Cupin voitti Venäjä Suomen jäädessä jälleen toiseksi. Kolmas oli Ruotsi.

Jääpallon III Super Cup järjestettiin joulukuussa 2009 Lappeenrannassa, ja turnauksessa pelasivat hallitseva maailmanmestari Ruotsi, Venäjä ja Suomi. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan myös Mikkelin piti toimia turnauksen ottelupaikkakuntana ja isännöidä Suomi–Venäjä-maaottelua Hänninhaudan kentällä. Hänninhaudan rakennustöiden keskeytymisen vuoksi lokakuussa 2009 ottelu siirrettiin kuitenkin Lappeenrantaan. Ruotsi voitti turnauksen toisen kerran, Venäjä oli toinen ja Suomi kolmas.

Turnaukset ja voittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turnaus Aika Paikka Voittaja
I Super Cup tammikuu 2005 Lappeenranta, Suomi  Ruotsi
II Super Cup joulukuu 2005 Lappeenranta, Suomi  Venäjä
III Super Cup joulukuu 2009 Lappeenranta, Suomi  Ruotsi
Turnaus Aika Paikka Voittaja
I Super Cup joulukuu 2010 Lappeenranta, Suomi  Ruotsi

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]