Jacopo Brancati

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jacopo Brancati (s. 1966 Genova, Italia) on Ranskassa vuodesta 1992 asunut ammattivalokuvaaja ja toimittaja. Hän käyttää valokuvausta pääasiassa merelliseen kulttuuriperintöön suuntautuneen tutkimuksensa apuvälineenä. Hän on toteuttanut yhteistyössä eurooppalaisten merimuseoiden (Museo del Mare, Genova; Musée Portuaire, Dunkerque; Suomen merimuseo, Kotka) kanssa hankkeita, joissa tarkastellaan merenkävijöiden toimintaa erilaisista historiallisista ja maantieteellisistä näkökulmista. Brancati teki vuonna 2008 Merikeskus Vellamoon avatun valokuvanäyttelyn Jäinen matka Suomeen (Winter Voyage to Finland), jonka pääosassa ovat suomalaiset luotsit. Näyttely toteutettiin yhteistyössä Suomen merimuseon ja Luotsausliikelaitos Finnpilotin kanssa ja siitä tehtiin näyttelyjulkaisu. Vuonna 2014 avautui Brancatin Suomenlinnan telakkaa esittelevä valokuvanäyttely Viaporin telakka - silta tulevaisuuteen (Viapori Dockyard - a bridge to the future) joka oli esillä Merikeskus Vellamossa. Jacopo Brancatin valokuvaustyön tuloksena syntyi näyttelyn lisäksi myös julkaisu Viapori Dockyard - a bridge to the future. Julkaisun teksteistä vastaa Sonia Olcese.

Vuonna 2003 ranskalaisen Dunkerquen Musée Portuaire pyysi Brancatilta valokuvateosta Genovan sataman teknisistä merenkulkupalveluista. Tämä teos Pilote à bord! asetetiin näytteille kulttuuritapahtumassa Lille-Genoa European capitals of culture 2004 ja vuonna 2007 genovalaisessa museossa Galata Museo del Mare.

Vuonna 2006 Suomen merimuseo tilasi Brancatilta reportaasin talvi­meren­kulusta ja suomalaisesta luotsiyhteisöstä. ”Jäinen matka Suomeen” perehdyttää Brancatin pohjoismaiseen maailmaan. Hänen valokuvatyöstään tulee ensimmäinen vaihtuva näyttely Kotkassa kesällä 2008 avattuun Merikeskus Vellamoon.

Vuonna 2011 hän aloitti pitkän reportaasin Viaporin Telakka ry:lle Suomenlinnan historiallisen telakan toiminnasta. Tämä työ, ”Viaporin telakka, silta tulevaisuuteen” on nähtävänä kaksi vuotta Suomenlinnan museossa.

Brancati työskentelee valokuva­journalistina ja merihistorioitsijana kirjoittaen artikkeleita ranskalaisille aikakauslehdille, kuten Chasse-Marée, Connaissance des Arts, Vieilles Maisons Françaises ja italialaisille Arte Navalelle ja La Casanalle. Lyhyen SIPA Images -vierailun jälkeen Brancatia edustaa lontoolainen Bridgeman Images

Tärkemimmät valokuvatyöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Viaporin historiallinen telakka (2014)
  • Jäinen matka Suomeen (2008)
  • Restes humains (2007)
  • Pilote à bord! Hommes et navires du port de Gênes (2004)

Omat näyttelyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Viaporin telakka, silta tulevaisuuteen, Maarianhaminan merimuseo, Maarianhamina (heinäkuu–syyskuu 2017)
  • Viaporin telakka, silta tulevaisuuteen, Suomen merimuseo, Kotka (lokakuu 2016–maaliskuu 2017)
  • Viaporin telakka, silta tulevaisuuteen, Suomenlinnan museo, Helsinki (huhtikuu 2014–huhtikuu 2016)
  • Jäinen matka Suomeen Stazione Marittima, Napoli (lokakuu 2009)
  • Jäinen matka Suomeen, Luototalon Nuotta-kabinetti, Oulu (joulukuu ja syyskuu 2009)
  • Pilote à bord!, Sala Comunale, Recco, Italia (huhtikuu 2009)
  • Jäinen matka Suomeen, Suomen merimuseo, Kotka (lokakuu 2008–toukokuu 2009)
  • Pilote à bord! Galata Museo del Mare, Genova (kesäkuu–elokuu 2007)
  • La cité aux visages de pierre, Centre Culturel Noroit, Arras (tammikuu 2005)
  • Pilote à bord! Musée Portuaire, Dunkerque (marraskuu 2004–helmikuu 2005)
  • La cité aux visages de pierre, Palais Rihour, Lille (syyskuu–lokakuu 2004)
  • La cité aux visages de pierre, Institut Italien de Culture, Pariisi (lokakuu–marraskuu 2002)
  • La cité aux visages de pierre, ARTE G.e.i.e., Strasbourg (lokakuu 2002)

Brancatin kirja Pilota a bordo! Uomini e navi del porto di Genova sai vuonna 2007 Sanremo Libro Mare -valokuvakirjapalkinnon.

  • Suomen merimuseo, Kotka
    • Jäinen matka Suomeen, 60 korkealaatuista mustavalkoista signeerattua gelatiini-hopeavedosta
    • Viaporin telakka, silta tulevaisuuteen, 70 korkealaatuista värillistä vedosta alumiinille
  • Lancieux au fil du temps, Éditions Infine Arts, Ranska, 2019
  • Restes humains, Éditions Infine Arts, Ranska, 2017
  • Viaporin telakka, silta tulevaisuuteen, Éditions Infine Arts, Ranska, 2016
  • Jäinen matka Suomeen, Éditions Infine Arts, Ranska, 2015
  • Pilot a bordo! Uomini e navi del porto di Genova, ERGA Edizioni, Genova, Italia, 2004

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]