Jacques Roux

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jacques Roux, yksityiskohta Charles Benazechin kaiverruksesta.

Jacques Roux (21. elokuuta 1752 Pranzac10. helmikuuta 1794 Bicêtre) oli ranskalainen radikaali katolinen pappi, joka johti Ranskan suuren vallankumouksen aikana ”raivopäinä” (enragés) tunnettua sanskulottien äärisiipeä.

Roux’n isä oli upseeri.[1] Roux kävi pappisseminaarin Angoulêmessa[2] ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1782.[1] Ennen vallankumousta hän toimi pappina Saintongen alueella.[3] Hän joutui vuonna 1790 jättämään silloisen seurakuntansa, kun häntä syytettiin talonpoikien levottomuuksien lietsomisesta.[1][2] Hän saapui samana vuonna Pariisiin, jossa hänestä tuli Saint-Nicolas-des-Champs-kirkon kirkkoherra. Hän aloitti poliittisen esiintymisen kordelieeriklubissa ja Pariisin Gravilliersin sektion eli äänestysalueen hallinnossa.[3] Roux oli radikaalien demokraattisten aatteiden kannattaja.[4] Sodan puhjettua keväällä 1792 hän vaati hamstraajien teloittamista.[4] Roux osallistui elokuussa 1792 Tuileries’n palatsin valtaukseen, minkä jälkeen hänet valittiin Pariisin kommuunin pääneuvostoon.[2] Hän oli saattamassa tammikuussa 1793 kuolemaan tuomittua entistä kuningasta Ludvig XVI:a giljotiiniin.[1]

Roux johti helmikuussa 1793 elintarvikkeiden niukkuuteen ja leivän hintaan liittyneitä mellakoita Pariisissa.[4][3] Hän johti myös sanskulottijoukkoja Pariisin kansannousussa, joka pakotti kansalliskonventin erottamaan 2. kesäkuuta 1793 girondistit jäsenyydestään. Maan johtoon nousseet jakobiinit olivat kuitenkin myös haluttomia toteuttamaan Roux’n vaatimuksia.[4] Roux tuomitsi kansalliskonventin kyvyttömyyden toimia hamstraajia ja keinottelijoita vastaan, ja johti 25. kesäkuuta kansalaislähetystöä, joka vaati konventilta radikaalia talouspolitiikkaa.[3][4] Hänen konventille pitämänsä puhe tunnetaan ”raivopäiden manifestina”.[1] Pariisissa 26.–28. kesäkuuta tapahtuneet ”saippuamellakat” pantiin Roux’n syyksi.[3][4] Jakobiinijohtaja Maximilien de Robespierre syytti 28. heinäkuuta Roux’ta vieraan vallan agentiksi ja vastavallankumoukselliseksi, minkä seurauksena Roux erotettiin Pariisin kommuunista ja kordelieeriklubista.[4]

Roux vaikutti myös 5. syyskuuta 1793 tapahtuneeseen uuteen kansannousuun, jonka yhteydessä Pariisin sektioiden edustajat marssivat joukolla kansalliskonventtiin ja painostivat sen hyväksymään entistä radikaalimpia päätöksiä, jotka aloittivat ”terrorin ajan”.[3] Roux vangittiin samana päivänä. Hän teki itsemurhan Bicêtren vankilassa 10. helmikuuta 1794.[4][3] Syksystä 1793 alkaen Jacques Hébertin johtamat hébertistit pyrkivät omaksumaan Roux’n ja ”raivopäiden” poliittisen ohjelman.[4]

  1. a b c d e Jacques Roux (englanniksi) Alpha History 24.5.2017. Viitattu 19.9.2022.
  2. a b c Roger Dufraisse: Roux Jacques (ranskaksi) Encyclopædia Universalis. Viitattu 19.9.2022.
  3. a b c d e f g Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 23, 86, 122, 337, 355, 368–370, 377, 393. Longman, Lontoo/New York 1988.
  4. a b c d e f g h i Jacques Roux (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 20.4.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]