Jean Paul Getty

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean Paul Getty
Henkilötiedot
Syntynyt15. joulukuuta 1892
Minneapolis, Minnesota, Yhdysvallat
Kuollut6. kesäkuuta 1976 (83 vuotta)
Sutton Place, Surrey, Iso-Britannia

Jean Paul Getty (15. joulukuuta 1892 Minneapolis, Minnesota, Yhdysvallat6. kesäkuuta 1976 Sutton Place, Surrey, Iso-Britannia) oli yhdysvaltalainen liikemies ja Getty Oil -öljy-yhtiön perustaja. Öljyalalla toimineeseen vauraaseen perheeseen syntynyt Getty oli yksi varhaisimmista miljardin Yhdysvaltain dollarin omaisuuden keränneistä ihmisistä. Häntä pidettiin kuollessaan maailman rikkaimpana miehenä. Hänen keräämä taidekokoelma muodostaa Los Angelesissa sijaitsevan J. Paul Getty Museumin pohjan.[1]

Getty valmistui Oxfordin yliopistosta vuonna 1913, ja hän osti ja myi öljysopimuksia Tulsan lähellä Oklahomassa isänsä avustuksella. Vuoteen 1916 mennessä Getty oli ansainnut ensimmäisen miljoonansa, jolloin hän siirsi toimintansa Kaliforniaan. Hän ryhtyi 1920-luvulla hankkimaan määräysvaltaa useissa suurissa itsenäisissä öljy-yhtiöissä. Hänen tuottoisin yrityksensä oli Saudi-Arabiasta vuonna 1949 hankittu 60-vuotinen öljysopimus, jonka tuottojen ansiosta hän nousi miljardööriksi 1950-luvun puolivälissä.[1]

Getty meni naimisiin ja erosi viisi kertaa. Toisen maailmansodan jälkeen hän vietti vain vähän aikaa Yhdysvalloissa ja asettui lopulta asumaan suureen kartanoon Surreyn lähellä Englannissa. Vuonna 1953 hän perusti Malibun kartanolleen J. Paul Getty Museumin, jossa hän esitteli keräämiään taide-esineitä.[1]

Jean Paul Getty tuli elämänsä varrella tunnetuksi äärimmäisestä säästäväisyydestä ja nuukuudesta. Osa tarinoista on koomisia. Niiden mukaan Getty pesi itse paitansa, sillä hänen mielestään pesulat olivat hänelle liian kalliita. Lisäksi hän kirjoitti kirjeiden vastaukset samalle paperille kuin ne oli kirjoitettu sekä keräsi kumilenkkejä ja muita toimistotarvikkeita. Ollessaan menossa koiranäyttelyyn hän käveli ympäri korttelia kunnes sisäänpääsyliput myytiin halvemmalla[2].

Nuukuuden tarinat hänestä ovat myös surullisia ja ne kertovat kieroutuneesta suhteesta rahaan. Tunnetuimmassa esimerkissä Jean Paul Getty kieltäytyy maksamasta pojanpojastaan John Paul Getty III :st vaadittuja lunnaita[2], minkä jälkeen John Paul Getty III ajautui huumeidenkäyttäjäksi ja halvaantui 25-vuotiaana huumeiden yliannostuksen seurauksena.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.