Jeff Henderson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Rio 2016 pituushyppy
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Doha 2019 pituushyppy
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Toronto 2015 pituushyppy

Jeffrey "Jeff" Henderson (s. 19. helmikuuta 1989) on yhdysvaltalainen pituushypyn olympiavoittaja. Hänen ennätyksensä on heinäkuussa 2015 Torontossa Pan-Amerikan kisoissa hypätty 852 cm.[1]

Vuonna 2014 Henderson voitti Yhdysvaltain mestaruuden pituushypyssä. Hän voitti kaudella 2014 myös kolme Timanttiliigan osakilpailua, New Yorkissa, jossa hän teki kilpailuennätyksen, Lausannessa ja Glasgow’ssa. Heinäkuussa 2015 hän voitti kultaa Pan-Amerikan kisoista tuloksella 854 cm, joka hypättiin kuitenkin liian kovaan myötätuuleen.[2] Vuoden 2015 MM-kilpailuissa Pekingissä Henderson hyppäsi karsinnan parhaan hypyn, mutta jäi finaalissa vasta yhdeksänneksi astuttuaan kaksi yli kahdeksanmetristä hyppyään yli.[3]

Henderson sijoittui Portlandin sisäratojen MM-kilpailuissa 2016 neljänneksi halliennätyksellään 819. Kesällä 2016 hän voitti Yhdysvaltain olympiakarsinnat. Hän voitti olympiakultaa Rio de Janeirossa 2016 viimeisen kierroksen hypyllään 838 cm. Hän karsiutui loppukilpailusta Lontoon MM-kilpailuissa 2017. Hän voitti Yhdysvaltojen-mestaruuden 2018.[2]

Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän sai hopeaa kauden parhaallaan 839 cm.[1]

Henderson on parhaimmillaan juossut 100 metriä aikaan 10,18 ja 200 metriä aikaan 20,65.[1]

Ulkoradoilla[4]

Sisäradoilla[4]

  1. a b c Jeff Henderson Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b Jeffrey Henderson USA tilastopaja.net. Viitattu 15.8.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Pekingin pettynyt ennakkosuosikki: En voi sanoa voittotuloksesta mitä oikeasti haluaisin 3.9.2015. Yle Urheilu. Viitattu 3.9.2015.
  4. a b all athletics (Arkistoitu – Internet Archive)