Jehovan todistajista eriytyneet liikkeet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raamatuntutkijoista lähtöisin olevia liikkeitä.

Jehovan todistajista eriytyneitä liikkeitä on historian aikana ollut useita. Osa liikkeistä on toiminut vain hetken aikaa, ja osa toimii edelleen. Liikkeiden eriytymisen voi jakaa karkeasti kolmeen luokkaan: alkuaikojen ja Russellin kuoleman jälkeiset jakautumiset, myöhemmät jakaantumiset ja modernit jakaantumiset.

Alkuaikojen jakautumiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset jakaantumiset tapahtuivat jo 1900-luvun alussa, vain hieman Raamatuntutkijoiden liikkeen perustamisen jälkeen. Ensimmäisistä jakaantumisista syntyneisiin liikkeisiin kuuluivat esimerkiksi "Uuden Liiton Raamatuntutkijat" ja "Vapaat Raamatuntutkijat".

Vuonna 1919 Paul S. L. Johnson, Russellin läheinen ystävä, perusti Maallikoiden kotisaarnaajaliikkeen (Laymen's Home Missionary Movement). Liike aloitti heti voimakkaan hyökkäyksen Joseph Franklin Rutherfordia vastaan. Rutherford oli noussut Jehovan todistajien johtohenkilöksi Russellin kuoleman jälkeen.

Elliott Kenan Kamwana perusti 1900-luvun alussa Itä-Afrikkaan Kitawala-liikkeen, joka perustui Vartiotorni-seuran oppeihin. Liikkeellä sinällään ei ollut mitään tekemistä Jehovan todistajien Vartiotorni-seuran kanssa. [1][2]

Myöhemmät jakaantumiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhempiin jakaantumisiin kuuluvat esimerkiksi "Aamunkoiton Raamatuntutkijoiden seura" ja "Kansainvälinen raamatuntutkijoiden liitto". Itä-Euroopassa toimii True Faith Jehovah's Witnesses, joka syntyi rautaesiripun taakse jääneiden Jehovan todistajien pitäydyttyä Rutherfordin aikaisessa opissa.[3]

Modernit jakaantumiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moderneja jakaantumisia voidaan kutsua myös "Internet-ajan jakaantumisiksi". Näistä merkittävin on 2004 perustettu "Herran Todistajat" -liike. Liikkeen perustaja toimi amerikkalainen matemaatikko Gordon Richie, joka erotettiin Jehovan todistajien seurakunnasta vuonna 1996. Ritchien mukaan Jehovan todistajat olivat "ainoa tosi uskonto" vuoteen 2004 asti, kunnes hän perusti oman liikkeensä.

Toinen merkittävä modernin ajan jakaantuminen tapahtui 2007 kun Greg G. Stafford perusti "Jahin kristilliset todistajat" -liikkeen. Ennen liikkeen perustamista hän tuli tunnetuksi Jehovan todistajien oppeja puolustavasta kirjastaan "Defending Jehovah's Witnesses". Hän kuitenkin erosi Jehovan todistajien seurakunnasta ja perusti oman ryhmittymänsä. Jakaantumisen syy ei ollut niinkään oppinäkemyksissä, vaan tavassa, jolla Jehovan todistajien virallista organisaatiota johdetaan. Stafford jatkaa yhä Jehovan todistajien oppien puolustamista, vaikka hän virallisesti onkin eronnut ja toimii oman liikkeensä parissa.

  1. Robert Nisbetin elämäkerta Vartiotorni 1.4.2003 s. 29. Viitattu 22.1.2015.
  2. "Vartiotorni-liikkeet" JW.org verkkokirjasto haku
  3. The Association The True Faith Jehovah's Witnesses the-true-jw.oltenia.ro. Arkistoitu 15.1.2013. Viitattu 3.9.2011. archive.org

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.