Jerry Williams

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ruotsalaista rocklaulajaa. Samannimisestä radiotoimittajasta kertoo artikkeli Jerry Williams (radiotoimittaja), ja muusikosta ja tuottajasta kertoo artikkeli Swamp Dogg.
Jerry Williams

Jerry Williams oikealta nimeltään Sven Erik Fernström (15. huhtikuuta 1942 Solna25. maaliskuuta 2018[1]) oli ruotsalainen rocklaulaja. Hän tuli tunnetuksi 1960-luvun alussa The Violents -yhtyeessä, mutta siirtyi sitten soolouralle[1]. Vuonna 1963 The Violents oli mukana Beatlesien Ruotsin kiertueella. Williams siirtyi 1960-luvun lopulla soulmusiikin pariin mutta palasi 1970-luvun alussa rockiin ja esiintyi Roadwork-yhtyeen kanssa 1980-luvulle saakka. Hän sai vuonna 1985 kulttuuristipendin ja pääsi vuonna 1991 ruotsalaiseen postimerkkiin. Williams oli melko suosittu myös Suomessa 1960-luvun alussa.lähde?

Williams esiintyi muun muassa Ruisrockissa vuonna 1976.[2] Hänen kappaleitaan ovat esimerkiksi "Number one" ja "Dangerous happiness" vuodelta 1963.

  1. a b Jerry Williams är död Aftonbladet. Viitattu 26.3.2018. (ruotsiksi)
  2. Ruisrock Festival 1976 Setlists setlist.fm. Viitattu 26.3.2018.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.