Jigme Drukpa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jigme Drukpa (2023)

Jigme Drukpa (s. 1969) on bhutanilainen laulaja ja dramnyen-luutun soittaja.[1][2]

Drukpa sai opetusta Aup Dopaylta. Vuonna 1993 hän valmistui Sherubtse Collegesta, minkä jälkeen hän lähti Norjaan ja suoritti maisterin tutkinnon etnomusikologiassa. Drukpa sai tukea kuningas Jigme Singye Wangchuckilta. Hän työskenteli Kuninkaallisessa esittävien taiteiden akatemiassa, kunnes erosi vuonna 2008 ja oli ehdokkaana Bhutanin ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa. Niissä hän ei kuitenkaan menestynyt. Drukpa aloitti työskentelyn mediayhtiön palveluksessa neuvonantajana ja tutkimusvirkailijana. Lisäksi hänet nimitettiin Jigme Khesar Namgyel Wangchuckin alaiseen opetusneuvostoon.[2] Drukpa johti vuodesta 2010 omaa kiertävää musiikkikouluaan ennen paluutaan Norjaan, jossa hän suoritti toisen tutkinnon musiikkiterapeuttina vuonna 2017.[3][2]

Drukpa on esiintynyt laajalti kansainvälisesti vuodesta 1993 lähtien.[3] Vuonna 1998 hän julkaisi albumin Endless Songs from Bhutan.[1] Drukpa on tehnyt kansainvälistä yhteistyötä monia eri kansallisuuksia edustaneiden muusikoiden kanssa. Hän sävelsi musiikin Khyentse Norbun elokuviin Kulkureita ja taikureita ja Hema Hema. Drukpa on Society for Ethnomusicologyn jäsen. Lisäksi hän on toiminut norjalais-bhutanilaisen ystävyysseuran puheenjohtajana.[3]

  1. a b Jigme Drukpa Deichman.no, viitattu 4.5.2024 (norjaksi)
  2. a b c Jigme Drukpa Humans of Thimphu, viitattu 4.5.2024 (englanniksi)
  3. a b c Music – Jigme Drukpa Bhutan Homestay, viitattu 4.5.2024 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]