Joe Mantegna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joe Mantegna
Mantegna vuonna 2014.
Mantegna vuonna 2014.
Henkilötiedot
Koko nimi Joseph Anthony Mantegna, Jr.
Syntynyt13. marraskuuta 1947 (ikä 76)
Chicago
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Joseph AnthonyJoeMantegna, Jr. (s. 13. marraskuuta, 1947 Chicago) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Mantegna on valmistunut DePaulin yliopiston Goodman School of Dramasta.

Mantegna teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1977. Hän on myöhemmällä urallaan paitsi esiintynyt laajoissa rooleissa useissa elokuvissa, myös ääninäytellyt Fat Tonya Simpsoneissa ja näytellyt muun muassa televisiosarjoissa Joanin salaisuus (2003–2005, hahmona Will Girardi) ja Criminal Minds – FBI-tutkijat (vuodesta 2007, hahmona David Rossi).

Mantegna on voittanut Tony-palkinnon ja Venetsian elokuvajuhlien Volpi Cupin. Hän on ollut ehdolla kolmesti Emmyn ja kerran Golden Globen saajaksi. Vuonna 1999 hänelle myönnettiin Commitment to Chicago Award.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantegna on ollut vuodesta 1975 naimisissa puolisonsa Arlenen kanssa. Parilla on tyttäret Mia ja Gina.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.