Johan Erik Nordblom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johan Erik Nordblom

Johan Erik Nordblom (13. huhtikuuta 1788 Uppsala26. joulukuuta 1848 Uppsala) oli ruotsalainen säveltäjä, kuoronjohtaja, kapellimestari, laulupedagogi, pianisti ja urkuri.[1]

Nordblom syntyi räätäli Eric Nordblomin pojaksi. Hän oppi aluksi laulamaan sekä soittamaan huilua ja pianoa. Myöhemmin hän syventyi urkuihin. Nordblom opiskeli vuosina 1808–1814 Johann Christian Friedrich Hæffnerin johdolla ja valmistui vuonna 1814 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian oppilaitoksesta musiikkijohtajan ja musiikinopettajan pätevyyksillä. Nordblom pääsi musiikkijohtajaksi kouluun Gävleen, jossa toimi, kunnes siirtyi vuonna 1819 Hæffnerin sijaiseksi Uppsalan yliopiston musiikkijohtajana. Vuosina 1821–1835 hän lisäksi opetti Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian oppilaitoksessa. Vuonna 1833 Nordblomista tuli Uppsalan yliopiston vakituinen musiikkijohtaja, vaikka työstä tuli palkallinen vasta vuonna 1835. Hän toimi lisäksi Uppsalan tuomiokirkon urkurina vuodesta 1835. Nordblom perusti myös lauluinstituutin naisille ja johti vuodesta 1835 Kungliga Akademiska Kapelletia. Hänen johdollaan Kungliga Akademiska Kapellet esiintyi monissa merkittävissä tilaisuuksissa, kuten Kaarle XIV Juhanan valtaannousun 25-vuotisjuhlassa (1843) ja Oskar I:n kruunajaisissa (1844). Sen yhteistyökumppaneita konserteissa olivat muiden muassa Ole Bull, Andreas Randel ja Jenny Lind. Nordblom johti muun muassa Joseph Haydnin, Wolfgang Amadeus Mozartin ja Felix Mendelssohnin teosten esityksiä. Hän esiintyi myös solistina Mendelssohnin pianokonserton esityksessä.[1]

Nordblom sai elinaikanaan runsaasti tunnustusta vokaalimusiikistaan. Hän oli Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen vuodesta 1827. Vuosilta 1825–1829 ovat hänen teoksensa Sångöfningar käsikirjoitukset, jotka myöhemmin painettiin nimellä Sång-Schola. Vilhelm Fredrik Palmblad julkaisi neljä kirjaa Nordblomin soololauluista vuosina 1819–1826. Nordblomin säilyneeseen tuotantoon kuuluu lauluja eri kokoonpanoille yksinlauluista kuoroteoksiin. [1]

  1. a b c Johan Erik Nordblom Swedish Musical Heritage, viitattu 21.2.2024 (englanniksi)