Johannes Dyba

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johannes Dyba Bambergissa vuonna 1995.

Johannes Dyba (15. syyskuuta 1929 Berliini22. heinäkuuta 2000 Fulda) oli saksalainen roomalaiskatolisen kirkon arkkipiispa ja diplomaatti. Hänet tunnettin kiihkeänä abortin ja homoseksuaalisuuden vastustajana.

Ennen papiksi ryhtymistään Dyba opiskeli lakia Bambergin yliopistossa sekä Yhdysvalloissa Duken yliopistossa. Hänet vihittiin papiksi Kölnissä vuonna 1959. Pian hän siirtyi opiskelemaan Roomaan ja toimi sittemmin Vatikaanin diplomaattina Argentiinassa, Alankomaissa, Kongossa ja Egyptissä.

Dyba nimitettiin Fuldan hiippakunnan piispaksi vuonna 1983. Saksan asevoimien katoliseksi piispaksi hänet nimitettiin vuonna 1990.

Konservatiivinen Dyba oli katolistenkin keskuudessa voimakkaasti kiistelty henkilö. Hän kutsui aborttia ”lasten joukkoteurastukseksi”.

Dyba kuoli sydänvaivoihin 70-vuotiaana heinäkuussa 2000.

  • Konservatiivi oli kiistelty katolinen hahmo. Helsingin Sanomat, 25.7.2000, s. A10.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]