John Fusco

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

John Fusco on yhdysvaltalainen elokuvakäsikirjoittaja. Hän on käsikirjoittanut mm. elokuvat Crossroads – bluesjätkät, Nuoret sankarit, Young Guns II, Ukkossydän, Hidalgo ja Spirit – villi ja vapaa.[1] Fusco on elokuvakäsikirjoittajan lisäksi myös kirjailija ja hän on kirjoittanut romaanin Paradise Salvage.[2] Fusco syntyi Waterburyssa, Connecticutissa ja voitti jo yliopistoajallaan muutamia kansainvälisiä käsikirjoituskilpailuja.[3]

John Fusco on perehtynyt itämaisiin taistelulajeihin sekä filosofian että fyysisen harjoittelun kautta. Hänellä on musta vyö Shaolin Kungfussa, ja hän on opiskellut taijia Kiinassa sifu Yi Shenguon oppilaana.[4] Vuonna 2007 hän lähti ratsastusvaellukselle Mongoliaan ja alkoi ideoida tulevaa Marco Polo -televisiosarjaa.[5] Fuscon toinen pitkäaikainen kiinnostuksen kohde on Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurit. Ukkossydän-elokuvan kuvauksissa vuonna 1991 hän tutustui Ted Thin Elkiin, jolla oli merkittävä asema lakotojen yhteisössä. Opiskeluaikanaan New Yorkin Tisch School of the Artsissa Fuscon opettajia olivat käsikirjoittajat Waldo Salt ja Ring Lardner Jr., jotka olivat 1950-luvulla olleet Hollywoodin mustalla listalla.[3]

  1. John Fusco Hollywood.com. Viitattu 15.8. 2011. (englanniksi)
  2. Review of John Fusco's Paradise Salvage Uvm.edu. Viitattu 15.8. 2011. (englanniksi)
  3. a b Biography for John Fusco IMDb.com. Viitattu 15.8. 2011. (englanniksi)
  4. Creating the World of the Warrior: John Fusco & Marco Polo Kung Fu Magazine.
  5. Screenwriter and filmmaker John Fusco on Mongolia The Guardian.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.