John Sykes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Sykes

John Sykes (s. 29. heinäkuuta 1959 Reading, Iso-Britannia) on englantilainen kitaristi, joka muistetaan parhaiten Thin Lizzyn ja Whitesnaken kitaristina.

Alkuajat ja Tygers Of Pan Tang

Sykes aloitti kitaransoiton 14-vuotiaana ja perusti vuonna 1976 Streetfighter-nimisen yhtyeen, joka soitti pääasiassa cover-kappaleita. Vuonna 1980 hän vastasi lehti-ilmoitukseen, jossa Tygers Of Pan Tang-niminen NWOBHM-yhtye haki soolokitaristia. Sykes sai paikan ja pysyi yhtyeessä kolmen albumin ja kahden vuoden ajan. Tygers Of Pan Tang oli genrensä kärkiyhtyeitä, ja Sykes sai mainetta osaavana kitaristina ja säveltäjänä.

Vuoden 1982 maaliskuussa hän oli ehdolla Ozzy Osbournen yhtyeeseen lento-onnettomuudessa menehtyneen kitaristi Randy Rhoadsin paikalle mutta ei päässyt yhtyeeseen. Tämän jälkeen hän oli mukana John Sloman's Badlands -yhtyeessä yhdessä basisti Neil Murrayn ja laulaja John Slomanin kanssa. Yhtye kaatui levy-yhtiön tuen puutteeseen.

Thin Lizzy

Päästäkseen irti vanhasta Tygers Of Pan Tangin aikaisesta levytyssopimuksesta MCA:lle Sykes oli velvollinen tekemään yhden levyn. Sykes alkoi työstää singleä yhdessä tuottaja Chris Tsangaridesin kanssa, joka työskenteli samaan aikaan myös Thin Lizzyn kanssa. Sykes oli Thin Lizzy -fani ja kysyi Tsangaridesilta, olisiko mahdollista saada Thin Lizzyn laulaja-basisti Phil Lynott soittamaan singlelle. Lynott suostui ja toi mukanaan myös Lizzy-miehet rumpali Brian Downeyn ja kosketinsoittaja Darren Whartonin. Tuloksena oli single "Please Don't Leave Me".

Thin Lizzyn kitaristi Snowy White oli samoihin aikoihin eronnut yhtyeestä, ja Lynott kysyi Sykesia hänen tilalleen. Sykes suostui, ja yhtye levytti hänen kanssaan Thunder And Lighting -albumin (1983), joka jäi yhtyeen viimeiseksi studiolevyksi. Sykesin mukaantulon myötä albumista tuli raskaampi verrattuna yhtyeen aiempiin levytyksiin. Lizzy teki samana vuonna jäähyväiskiertueen. Sykes pysyi Lynottin ystävänä aina tämän kuolemaan (1986) asti.

Whitesnake

Pian tämän jälkeen Whitesnake-yhtyeen laulaja David Coverdale alkoi houkutella Sykesia yhtyeeseensä. Huolimatta Sykesin halusta jatkaa työskentelyä Lynottin kanssa hän tarttui Coverdalen houkuttelevaan tarjoukseen. Whitesnake oli erittäin suosittu Englannissa ja Euroopassa mutta ei ollut onnistunut tekemään läpimurtoa Pohjois-Amerikassa. Yhtye oli juuri julkaissut Slide It In -albumin (1984) Euroopassa, ja Pohjois-Amerikan versio miksattiin uudelleen, minkä lisäksi John Sykes soitti entisen kitaristin Micky Moodyn osuudet uusiksi. Albumi nousi top-50:een USA:ssa. Whitesnake kiersi ahkerasti maailmaa, ja kiertue huipentui vuoden 1985 tammikuussa Rock In Rio -festivaaliin. Yhtyeen uusi, nuorekkaampi imago vetosi hyvin yleisöön, ja tulevaisuuden näkymät olivat lupaavat.

Sykes ja Coverdale alkoivat työstää tulevaa albumia vuonna 1985. Basistina jatkoi Neil Murray, ja rumpaliksi studioon tuli Aynsley Dunbar. Kaikki ei sujunut kuitenkaan suunnitelmien mukaan Coverdalen sairastuttua pitkäkestoiseen virustautiin, joka rajoitti hänen laulamistaan. Lisäksi Coverdale ja Sykes riitaantuivat, ja laulaja erotti Sykesin vuoden 1986 alkupuoliskolla. Sykes kuitenkin palasi studioon soittamaan kitaraosuudet valmiiksi, koska ei halunnut kenenkään muun soittavan kitaraa hänen itse säveltämissään kappaleissa. Tuloksena oli 1987-niminen albumi, joka oli yhtyeen lopullinen läpimurto myyden miljoonia ympäri maailmaa. Albumia lähti promotoimaan Coverdalea lukuun ottamatta täysin eri kokoonpano kuin levyllä soitti.

Sooloura ja Thin Lizzyn uudelleensynty

Whitesnaken jälkeen Sykes perusti Blue Murder -yhtyeen yhdessä rumpali Cozy Powellin ja basisti Tony Franklinin kanssa. Powell kuitenkin lähti piakkoin, ja rumpaliksi tuli Carmine Appice. Sykes kokeili eri laulajia (mm. Ray Gillen ja Tony Martin) mutta päätti lopulta laulaa itse. Debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1989. Toinen albumi Nothin' But Trouble seurasi vuonna 1993. Samana vuonna Thin Lizzy koottiin uudelleen ja se teki kiertueen kunnianosoituksena Phil Lynottille. Mukana olivat rumpali Brian Downey, kitaristi Scott Gorham, kosketinsoittaja Darren Wharton ja uutena jäsenenä basisti Marco Mendoza Sykesin hoitaessa kitaransoiton ohella vokaaliosuudet.

Kiertueen jälkeen Sykes on jatkanut soolouraansa omalla nimellään ja hän on julkaissut muutaman sooloalbumin. Gorham ja Sykes ovat myös keikkailleet Thin Lizzyn nimissä ja julkaisivat livealbumin One Night Only vuonna 2000.

  • John Sykes soittaa Gibson Les Paul-kitaroita. Vuonna 2006 hän sai oman Gibson Les Paul Custom-nimikkomalliston.
  • Sykesin soolokappaletta "Cautionary Warning" käytettiin Black Heaven -nimisessä anime-sarjassa.
  • Sykes vieraili Derek Sherinianin sooloalbumilla Mythology (2004) soittaen kappaleessa "Gods Of War" yhdessä Zakk Wylden kanssa.

Tygers Of Pan Tang

  • Live At Nottingham Rock City 1981
  • Spellbound 1981
  • Crazy Nights 1982

Thin Lizzy

  • Thunder And Lighting 1983
  • Life (live) 1983
  • One Night Only (live) 2000

Whitesnake

  • Slide It In 1984 (USA-versio)
  • 1987 1987

Blue Murder

  • Blue Murder 1989
  • Nothin' But Trouble 1993
  • Screaming Blue Murder (live) 1994

Soololevyt

  • Please Don't Leave Me (single) 1982
  • Out Of My Tree (vain Japanissa) 1995
  • Loveland 1997
  • Please Don't Leave Me 1999
  • 20th Century 2000
  • Nuclear Cowboy 2003
  • Bad Boy Live! 2005

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]