John Torrey

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Torrey
Henkilötiedot
Syntynyt1796
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut1873
New York, New York, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Oppilaat Asa Gray
Tutkimusalue lääketiede, kasvitiede
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

John Torrey (17961873) oli yhdysvaltalainen kasvitieteilijä. Hän syntyi New Yorkissa William Torreyn ja Margaret Nichols Torreyn perheeseen. John Torrey oli toinen perheen yhdeksästä lapsesta. Perhe muutti vuonna 1811 Greenwichiin ja John tutki yhdessä veljensä Williamin kanssa lähialueiden ympäristöä. John oli jo nuoresta pitäen kiinnostunut luonnosta ja kiinnostuksensa myötä hän päätyi lopulta kasvitieteen pariin.

Vuonna 1814 John Torrey kirjautui sisään New Yorkin lääketieteelliseen korkeakouluun College of Physicians and Surgeons, joka on nykyisin osa Columbian yliopistoa. Siellä hän opiskeli muun muassa David Hosackin ja Samuel Mitchillin alaisuudessa. Torrey oli myös yksi New Yorkin lyseon, nykyisen New Yorkin tiedeakatemian (New York Academy of Sciences), perustajajäsenistä. Vuosina 1818–1822 Torrey opiskeli lääketiedettä, vaikka halusikin eniten kasvitieteilijäksi. Torreyn ensimmäinen virallinen painettu kirja oli vuonna 1819 julkaistu A Catalogue of Plants, Growing Spontaneously Within Thirty Miles of the City of New York. Kirja oli raporttimainen teos, jonka Torrey koosti yhdessä muiden lyseon jäsenten kanssa, mutta kirjan myötä Torrey pääsi amerikkalaisen kasvitieteen parrasvaloihin.

Opintojensa jälkeen Torrey teki pitkän uran tieteellisenä opettajana ja hänet nimitettiin kemian, geologian ja mineralogian professoriksi West Pointissa vuonna 1824. Sen jälkeen hän opetti College of Physicians and Surgeonsissa, Princetonin yliopistossa sekä New Yorkin yliopistossa.

Kasvitieteilijänä Torrey oli tuottoisa kirjoittaja ihan uransa alusta lähtien. Useiden muiden kasvitieteilijöiden tavoin Torrey tutki, luokitteli ja kuvasi eri tutkimusmatkoilta hänelle tuotuja kasvinäytteitä. Tällaisista näytteistä Torrey kuvasi ja nimesi muun muassa Erigeron canus -kallioislajin, Krameria lanceolata -ratanialajin sekä Acer glabrum -vaahteralajin.

Luutnantti John Charles Frémontin johtamilta viideltä tutkimusmatkalta tuotiin yhteensä yli 1000 näytettä, joista kuvattiin yhteensä 137 uutta lajia ja 19 uutta sukua. Yksi noista suvuista nimettiin Torreyn mukaan nimellä Torreya.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]