Jonathan Richman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jonathan Richman
Richman vuonna 2009.
Richman vuonna 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt16. toukokuuta 1951 (ikä 73)
Natick, Massachusetts
Ammatti laulaja-lauluntekijä
Muusikko
Laulukielet englanti, espanja
Aktiivisena 1970–
Tyylilajit Rock, folk, new wave
Soittimet kitara, saksofoni
Yhtyeet The Modern Lovers
Levy-yhtiöt Beserkley Records

Jonathan Richman (s. 16. toukokuuta 1951 Natick, Massachusetts, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä.

Richman aloitti soittamisen ja säveltämisen 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1969 hän muutti Velvet Undergroundin (ehkä tärkein musiikillinen esikuva) kotikaupunkiin New Yorkiin, jossa hän yöpyi ensimmäiset kaksi viikkoa yhtyeen managerin sohvalla. Hän työskenteli sekalaisissa töissä ja yritti luoda musiikkiuraa, mutta epäonnistuttuaan palasi Bostoniin.[1]

Bostonissa Richman perusti vuonna 1970 The Modern Lovers -yhtyeen. Vuonna 1972 yhtye teki Los Angelesissa demonauhoituksia John Calen johdolla, mutta nauhoituksista ja esiintymisistä huolimatta levytyssopimusta ei tullut. Yhtye hajosi vuonna 1973. Pienen tauon jälkeen Richman alkoi valmistella soolotöitään ja kokosi samalla nimellä yhtyeen uusista muusikoista.[2] Alkuperäiset demonauhat julkaistiin vuonna 1976 albumina The Modern Lovers, ja seuraavana vuonna ilmestyi uuden yhtyeen kanssa äänitetty Jonathan Richman and the Modern Lovers.

Richmanin kulttisuosio on kestänyt läpi vuosikymmenten. Viime vuosina hänen näkyvyyttään ovat kasvattaneet useat vierailut Conan O'Brienin show'ssa sekä rooli elokuvassa Sekaisin Marista. Richmania on myös toisinaan kutsuttu punkin kummisedäksi, ja hän onkin innoittanut monia artisteja ja yhtyeitä.[3]

The Modern Lovers

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonathan Richman and the Modern Lovers

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonathan Richman

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.