Juha Hakola (poliitikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juha Hakola lokakuussa 2009.

Juha Tapio Hakola (s. 24. elokuuta 1967 Harjavalta) on suomalainen Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario ja poliisin kansainvälisen toiminnon johtaja. Hakola oli kokoomuksen kansanedustaja vuosina 2007–2011.[1] Vuodesta 2001 Hakola on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. Vuosina 2001–2007 hän toimi pelastuslautakunnan puheenjohtajana. Huhtikuusta 2007 alkuvuoteen 2015 Hakola toimi Helsingin kaupunginhallituksen jäsenenä. Hän oli Helsingin kiinteistölautakunnan puheenjohtaja vuoteen 2017 saakka.[2] Nykyisellään hän toimii Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n (Heka) puheenjohtajana sekä Ami-Säätiön puheenjohtajana (Taitotalo).

Hakola valittiin kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä vuoden 2007 vaaleissa. Eduskunnassa Hakola oli puolustusvaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen sekä perustuslakivaliokunnan varajäsen. Hän oli ehdolla myös vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, muttei tullut valituksi.[3] Ennen kansanedustajuutta Hakola työskenteli poliisin johtokeskusyksikön johtajana ja Helsingin rikospoliisin huumerikosyksikössä rikostutkijana ja tutkinnanjohtajana vuodesta 1990 heinäkuuhun 2004. Tultuaan valituksi heinäkuussa 2004 johtokeskusyksikön johtajan tehtävään hän siirtyi huumerikosyksikön tutkinnanjohdosta poliisin johtokeskusyksikköön.

Hakola on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri, mutta hän on suorittanut myös poliisin perus-, alipäällystö- ja päällystötutkinnon. Hän on toiminut Suomen pelastusalan keskusjärjestön (SPEK) hallituksen puheenjohtajana vuosina 2008–2016.[4] Hän on toiminut Jääkenttäsäätiön puheenjohtajana, Urheiluhallit Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana sekä Vuosaari Golf Oy:n hallituksen jäsenenä. Sotilasarvoltaan Hakola on reservin sotilasmestari.[1] Hän on suorittanut valtakunnallisen maanpuolustuskurssi nro 182:n ja toimii Uudenmaan Maanpuolustusyhdistyksen puheenjohtajana [5] sekä Maanpuolustuskorkeakoulun neuvottelukunnan jäsenenä. Tasavallan presidentti myönsi Hakolalle Vapaudenristin (VR3) 6.12.2022.[6]

Vapaa-aikanaan Hakola harrastaa golfia. Lisäksi hän on aktiivisesti mukana autourheilun ja jääkiekkoilun järjestötoiminnassa sekä Helsingin jääkiekkoerotuomaritoiminnassa (HJT).

Vuonna 2019 Hakolasta aloitettiin rikostutkinta. Tutkinta liittyi siihen, että Helsingin poliisi oli tehnyt hankintoja Hakolan vaalirahoittajalta.[7] Syyttäjä ei nostanut asiassa syytettä.[8]

  1. a b Juha Hakola Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 3.10.2013.
  2. Kunnallispolitiikka Juhahakola.fi. Arkistoitu 18.2.2015. Viitattu 18.2.2015.
  3. Helsingin vaalipiiri Eduskuntavaalit 2011 tulospalvelu. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 15.2.2015. Viitattu 18.2.2015.
  4. Curriculum vitae Juhahakola.fi. Arkistoitu 4.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
  5. Hallituksen jäsenet UMPY. Viitattu 3.10.2013.
  6. Itsenäisyyspäivänä 6.12.2022 annetut kunniamerkit – Vapaudenristin Ritarikunta vapaudenristinritarikunta.fi. Viitattu 10.5.2023.
  7. Tutkinta Helsingin poliisin viestintäjohtajasta, ex-kansanedustajasta lähes valmis: Vaalirahoitusta epäillään lahjukseksi yle.fi. 23.10.2019. Viitattu 23.10.2019.
  8. Helsingin poliisin viestintäjohtajalle ei lahjussyytettä – ei tiennyt, että vaalirahaa tuli poliisin suosimasta ravintolasta Ilkka-Pohjalainen. 4.5.2020. Viitattu 5.5.2020.