Juhani Ikonen (toimittaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Juhani Ikonen (3. joulukuuta 1934 Sippola7. syyskuuta 2014 Helsinki) oli suomalainen taloustoimittaja.[1] Hän oli viimeksi Yleisradion palveluksessa vuoteen 1992, jolloin hän jäi eläkkeelle suivaantuneena siitä, että Yleisradio kehotti vanhempia toimittajia antamaan tilaa nuoremmille.[2]

Ikosen ura alkoi paikallislehdestä. Hän siirtyi sitten Kauppalehteen, sieltä taloustoimituksen päälliköksi ensin Helsingin Sanomiin ja sitten Uuteen Suomeen. Yleisradioon hän meni Radiouutisiin, jossa hän myös kävi käsiksi talousjuttuihin. 1980-luvulla hän oli julkisuudessa muun muassa television Jälki-istunto-ohjelmassa ja muissa ajankohtaisohjelmissa. Huomiota herättäneessä juttusarjassaan Kauppalehdessä 1963 Ikonen paljasti pienten konepajojen myyntiyhtiön Mekesin talouskiemuroita.[2] Hän sai vuonna 1972 radion taloustoimittajan työstään tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhdessä Esko Seppäsen ja Reijo Rajamäen kanssa.[3]

Ikosen puoliso oli uutistenlukija Eva Polttila. Ikonen kuoli lyhyen aikaa sairastettuaan 7. syyskuuta 2014.[2]

  • Toimittajan yö, Otava, 1970
  • Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton taloussuhteet, Weilin + Göös, 1975 ISBN 951-35-1213-4
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.