Juhani Pohjanpalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juhani Pohjanpalo (sukunimi vuoteen 1906 Friis; 24. huhtikuuta 1866 Kalajoki1. kesäkuuta 1931 Pietarsaari) oli suomalainen tehtailija ja valimo- ja konepaja-alalla toimineen Veljekset Friis Oy:n perustaja.

Pohjanpalon isä oli Kalajoen lukkari Johan Friis. Hän työskenteli koulua käydessään loma-aikoina apulaisena Kalajoella sijainnessa Leander Helanderin messinkivalimossa jossa valmistettiin messingistä muun muassa kynttilänjalkoja, kynttiläkruunuja ja erilaisia koriste-esineitä. Pohjanpalo hankki valimossa viiden vuoden aikana hyvän metallialan ammattitaidon ja suoritti myös Oulussa kauppakoulun 1883. Vuonna 1884 Pohjanpalo perusti oman metalliverstaan jonka toimintaan tuli mukaan myös hänen veljensä Tuomas ja Matti Pohjanpalo sekä isä Johan Friis. Yritys rekisteröitiin 13. lokakuuta 1885 toiminimellä Weljekset Friis.

Verstas toimi aluksi 25 neliön pajarakennuksessa Kalajoella. Sen yhteyteen oli ehditty jo rakentaa rautavalimo kun tehdasrakennus paloi 1888. Yrityksen toiminta jatkui kuitenkin tästä vastoinkäymisestä huolimatta ja 1895 perustettiin uusi tehdas Kokkolan Ykspihlajaan. Juhani Pohjanpalo ryhtyi johtamaan Kokkolan tehdasta kun muut veljekset ja isä jäivät Kalajoen tehtaalle. Kalajoella toiminta jatkui vielä noin kymmenen vuotta mutta vähitellen kaikki valmistus siirtyi Kokkolan tehtaalle.

Friisin palaveluksessa oli vuonna 1900 noin 250 henkilöä. Tehtaassa valmistettiin erilaisia valutöitä kuten kirkonkelloja, uuninluukkuja ja valurautakamiinoita sekä muun muassa höyrykoneita, hammasrattaita, vesipumppuja, äkeitä ja sahakoneistojen raameja. Myöhemmin valmistusohjelmaan tulivat 1910-luvulla rautatievaunut ja 1930-luvulla sähkö- ja asetyleenihitsauslaitteet. Veljekset Friis harjoitti 1900-luvun alussa myös tukku- ja tuontikauppaa ja toi maahan muun muassa polkupyöriä.

Vuonna 1901 perustettiin myös Suomen Köysitehdas Ykspihlajan radan varteen. Tätä pitkiä köysiä valmistanutta tehdasta johti Matti Pohjanpalo ja se oli toiminnassa aina vuoteen 1910 saakka jolloin 100 metriä pitkä tehdasrakennus tuhoutui salaman sytyttämässä tulipalossa. Köysitehdasta ei tulipaloan jälkeen enää rakennettu uudelleen. Friisin veljeksillä oli myös 1908 perustettu kookosmattokutomo, 1910 perustettu laivatelakka, rautakauppa, mylly, tiilitehdas ja Pohjanmaan myllynkivitehdas sekä Pohjanmaan Insinööritoimisto.

Juhani Pohjanpalo oli yhdessä veljiensä kanssa perustamassa Kokkolan suomalaista yhteiskoulua ja Keski-Pohjanmaan Osuuskauppaa. Pohjanpalon tytär Vieno meni 1922 naimisiin kirjailija V. A. Koskenniemen kanssa. Kirjailija Teuvo Pakkala taas oli jonkin aikaa Pohjanpalojen palveluksessa konttoristina ja toimi myös Suomen Köysitehtaan kauppaedustajana.

Juhani Pohjanpalo oli naimisissa vuodesta 1888 Hilma Amanda Pahikkalan kanssa. Heillä oli kymmenen lasta. Juhani Pohjanpalo kuoli keuhkosyöpään vuonna 1931.

Veljekset Friis Oy toimi Kokkolan Ykspihlajassa vuoteen 1959 saakka. Yhtiön toiminta jatkui vielä Kokkolan Vitsarissa aina vuoteen 1968 saakka. Enimmillään Friisin tehtaiden palveluksessa oli Kokkolassa 600–700 henkilöä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]