Julle Ankanpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Julle Ankanpää Don Rosan piirtämänä.

Julle Ankanpää (engl. Cornelius Coot) on kuvitteellinen henkilö Disneyn Ankka-maailmassa.[1] Hän on Ankkalinnan kaupungin perustaja[1] ja Aku Ankan isoisoisoisä. Julle Ankanpää mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1952 julkaistussa Carl Barksin piirtämässä tarinassa Statuesque Spendthrifts, jossa Roope Ankka ja Junttapurin maharadža kilpailevat rakennuttamalla Ankkalinnaan hänelle omistettuja patsaita.[1] Julle Ankanpään patsas kuuluu myöhemmissä sarjakuvissa Ankkalinnan käytetyimpiin maamerkkeihin heti Rahasäiliön jälkeen.[1]

Don Rosan mukaan Julle Ankanpää syntyi 1790 tuntemattomalla paikkakunnalla Yhdysvalloissa. Hänen esi-isänsä olivat tulleet Euroopasta jo aiemmin, ja hänen sukujuurensa Pohjois-Amerikassa juontavat aina Jamestownin siirtokunnan perustamiseen 1607 sekä Mayflowerin matkaan 1620. Nuoruudessaan hän matkusti Yhdysvaltojen itärannikolta länsirannikolle ja asettui nykyisen Ankkalinnan seudulle.

Hän saapui vuonna 1818 Calisotan osavaltioon brittien hallussa olevan Vankkalinnakkeeseen. Hänen suunnitelmissaan oli vain kaupankäynti, mutta juuri tuolloin Espanjan Pohjois-Kalifornian joukot hyökkäsivät brittilinnakkeeseen. Pieni brittijoukko ei kyennyt puolustamaan linnaketta ja päätti vetäytyä. Komentaja päätti myydä linnakkeen Ankanpäälle, jotta hän itse ja muut britit pääsisivät pakoon. Ankanpää suostui, ja kun britit olivat paenneet, espanjalaiset joukot tunkeutuivat linnakkeeseen. Heidät saatiin kuitenkin karkotetuksi sen jälkeen kun Ankanpää oli tarjoillut heille popcornia. Linnake jäi Ankanpään omistukseen pysyvästi.

Julle Ankanpää nimesi Vankkalinnakkeen Ankkalinnakkeeksi (engl. Fort Duckburg) ja muutti sen metsästäjien kauppapaikaksi. Pian alueelle saapuneet metsästäjät ja uudisasukkaat asettuivat asumaan seudulle ja perustivat perheitä. Tästä sai alkunsa Ankkalinnan kylä. Ankanpää aloitti maanviljelyn ja toimi alueen johtajahahmona.

Calisotan osavaltio liitettiin 1821 Meksikoon, ja se säilyi itsehallintoalueena. Ankkalinna kuitenkin säilyi omana kaupunkivaltiona omine lakeineen ja johtajineen. Ankanpään ansiosta kaupunkivaltiolla oli myös omat puolustusvoimat. Ankanpää organisoi kansalaisarmeija Susikaartin, joka puolusti kaupunkia hyökkäyksiltä. Ankkalinnake toimi armeijan päämajana, ja linnakkeen korjaustöiden yhteydessä kaivettiin salakäytävä linnakkeen ruoka- ja asetarvikehuollon varmistamiseksi myös piirityksen aikana. Tunnelin kaivuutöiden aikana löydettiin toinen tunneli, joka oli kaivettu vuonna 1579 linnakkeen perustamisen yhteydessä. Tunnelista löytyi sen kaivauttajan Fenton Penworthyn ruumis ja tietoa Kadonneen Kirjaston Vartijoista. Ankanpää piti Penwortin kirjoittaman Vartijoiden salaisen tietokirjan ja tiettävästi nimitti itsensä Kirjaston Vartijaksi.

Koko loppuelämänsä ajan Ankanpää toimi Ankkalinnan epävirallisena johtajana. Hän rakennutti vesijohdon vuoristosta Ankkalinnaan. Hän onnistui parantamaan intiaanien ja uudisasukkaiden välisiä suhteita, ja hän meni myöhemmin naimisiin intiaaninaisen kanssa. He saivat tiettävästi vain yhden lapsen, Kornelius Ankanpään.

Vuonna 1848 Calisota liittyi Yhdysvaltojen liittovaltioon yhdessä naapuriosavaltio Kalifornian kanssa, mutta Ankkalinnassa tämä ei muuttanut mitenkään normaalia elämänmenoa.

Julle Ankanpää kuoli 90-vuotiaana vuonna 1880. Ankkalinnalaiset pitivät häntä kaupungin "isänä".

Ankanpää on Don Rosan sukupuussa

  1. a b c d Julle Ankanpää Aku Ankka. Viitattu 5.7.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]