Jussi Särkkä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jussi Särkkä (s. 1961) on suomalainen fagotisti.

Särkkä opiskeli musiikkia Joensuussa ja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa. Hän on ollut vakituisesti kiinnitettynä Joensuun kaupunginorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa ja Suomen kansallisoopperan orkesterissa, ja vuodesta 1995 2. soolofagotistina Radion sinfoniaorkesterissa.

Särkkä oli yksi Avanti!:n perustajajäsenistä ja on myös Suomalaisen Kamariorkesterin soolofagotisti. Hän on esiintynyt muun muassa Kuhmon ja Naantalin kamarimusiikkijuhlilla ja toimii Kerberos-yhtyeen jäsenenä [1]. Särkkä on esiintynyt laajasti kotimaisten orkesterien ja myös English Chamber Orchestran, Camerata Irelandin, Tallinnan kamariorkesterin ja Moskovalaisen Kamariorkesterin solistina.

Hän on fagottimusiikin lehtori ja vastuuopettaja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja toimi vuosina 2006-2011 Crusell-viikkojen taiteellisena johtajana. Opettajana hän on vieraillut lukuisissa eurooppalaisissa musiikkikorkeakouluissa ja toiminut kansainvälisten puhallinkilpailujen juryissä muun muassa Bayreuthissa.

Särkkä on toiminut myös lukuisissa luottamustehtävissä, muun muassa Helsingin Muusikot r.y.:n pitkäaikaisena puheenjohtajana, Suomen oboe-ja fagottiseuran puheenjohtajana sekä HKO:n ja RSO:n orkesterivaltuuskuntien puheenjohtajana.

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.