Käpyrauhanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Käpyrauhasen (engl. Pineal gland) sijainti

Käpyrauhanen eli käpylisäke (lat. glandula pinealis, corpus pineale, epiphysis cerebri) on väliaivojen yläosassa, kolmannen aivokammion takaseinämässä sijaitseva pieni, noin 0,1–0,2 g painava rauhanen, joka erittää vereen muun muassa melatoniinia, joka puolestaan toimii ruumiin 'sisäisenä kellona' määrittäen vuorokausirytmin. Valo vaikuttaa silmien ja hermoston kautta käpyrauhaseen ja estää melatoniinin eritystä. Melatoniinihormonin määrä on suurimmillaan yöllä ja pienimmillään päivällä. Käpyrauhasen muu hormonaalinen toiminta ihmisen fysiologiassa ei ole täysin selvillä.

Käpyrauhanen on aivojen ainoa osa, joka on täysikasvuisilla ihmisillä useimmiten kalkkiutunut ja siten se erottuu tavallisessa röntgenkuvassa selvästi aivojen muista osista. Liiallinen kalkkiutuminen saattaa kuitenkin viitata esimerkiksi pinealoomaan eli kasvaimeen käpyrauhasessa.

Käpyrauhasen sijainti syvällä aivoissa on perinteisesti herättänyt paljon filosofista kiinnostusta, jonka kautta siihen on liitetty erilaisia metafyysisiä ja myyttisiä teorioita. Joidenkin uskomusten mukaan käpyrauhanen on surkastunut ”kolmas silmä”, joka liittyy paranormaaleihin psyykkisiin kykyihin kuten telepatiaan. Näiden uskomusten perusteena on käpyrauhasen synty alkion kehityksen aikana. Tällöin käpyrauhasessa tapahtuvan kuroutumisen on katsottu muistuttavan silmän syntyä. Vaikka ihmisen käpyrauhasesta tiedetään vähän, ovat eläinkokeet osoittaneet että esimerkiksi rottien aivojen käpyrauhasessa esiintyy luontaisesti N,N-dimetyylitryptamiinia.[1] DMT:näkin tunnettu molekyyliyhdiste on vuosituhansia tunnettu hallusinogeeni, joka on esimerkiksi ayahuasca-juoman keskeisin ainesosa.

René Descartes kuvasi käpyrauhasta ”sielun istuimeksi” uskoen, että juuri se toimisi ainoana yhdyssiteenä ihmisen ruumiin ja sielun välillä.[2] [3] Tämä käsitys perustui siihen, että käpyrauhanen oli hänen käsityksensä mukaan ainoa aivojen osa, jota ei ollut samankaltaisena sekä oikealla että vasemmalla puolella. Käpyrauhaseen liittyy myös joogassa otsachakra.[4]

Rick Strassman on esittänyt käpyrauhasen erittävän dimetyylitryptamiinia eli DMT:tä, joka on vahva hallusinogeeni.[5] Sisäsyntyistä DMT:tä on tutkittu 1960-luvulta asti. Keho pystyy tuottamaan kemikaalia monissa eri elimissä, Strassman vain olettaa käpyrauhasen olevan tärkeä DMT:n tuottaja muun muassa sijaintinsa takia. On muitakin nykytutkijoita, jotka ovat kiinnostuneita vähän selvitetystä aiheesta.[6] Sisäsyntyisenä DMT:n on arveltu vaikuttavan osallisena muun muassa unien näkemisessä sekä kuolemanrajakokemuksissa. Teoria ei ole kuitenkaan toistaiseksi saanut tieteellistä vahvistusta.[7] Strassmanin johtama tutkimussäätiö[8] kehittää kuitenkin parhaillaanmilloin? parempia metodeja sisäsyntyisen DMT:n mittaukselle kehosta ja aikoo soveltaa niitä koehenkilöihin erilaisissa luonnollisissa muuntuneissa tietoisuudentiloissa. Vuonna 2013 tutkimusryhmä, jonka jäsen Strassman on, ilmoitti löytäneensä mikrodialyysin avulla rotan käpyrauhasesta DMT:tä [9]

  1. Jon G. Dean et al.: Biosynthesis and Extracellular Concentrations of N,N-dimethyltryptamine (DMT) in Mammalian Brain Scientific Reports 9, 9333 (2019). (englanniksi)
  2. Descartes, René: Treatise of Man. New York: Prometheus Books; 2003. ISBN 1-59102-090-5
  3. Descartes, René: "The Passions of the Soul" excerpted from Philosophy of the Mind, Chalmers, D., New York: Oxford University Press, Inc.; 2002. ISBN 978-0-19-514581-6
  4. Crystalinks.com: Third Eye - Pineal Gland crystalinks.com. Viitattu 22.1.2011. (englanniksi)
  5. Strassman, Rick: Chapter Summaries for DMT: The Spirit Molecule rickstrassman.com. Arkistoitu 17.4.2008. Viitattu 8.10.2007. (englanniksi)
  6. Jacob, M. S & Presti, D. E.: Endogenous psychoactive tryptamines reconsidered: an anxiolytic role for dimethyltryptamine Med Hypotheses. 2005;64(5):930-7. (englanniksi)
  7. Zaitchik, Alexander: Dr. DMT Freezerbox. 27.3.2006. Viitattu 8.10.2007. (englanniksi)
  8. Cottonwood Research Foundation, Inc. (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Strassman, Rick: LC/MS/MS analysis of the endogenous dimethyltryptamine hallucinogens, their precursors, and major metabolites in rat pineal gland microdialysate. PubMed.gov.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]