Kaitai shinsho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaitai shinsho Tekijukussa

Kaitai shinsho (jap. 解体新書, ”uusi teksti anatomiasta”) on lääketieteellinen teos, joka käännettiin japanin kielelle Edo-kaudella. Se perustuu hollanninkieliseen käännökseen Ontleedkundige Tafelen (usein jap. ターヘル・アナトミア, Tāheru anatomia) Johann Adam Kulmin saksankielisestä teoksesta Anatomische Tabellen. Se oli ensimmäinen täysimittainen käännös länsimaisesta lääketieteellisestä teoksesta Japanissa. Sen toimitti Sugita Genpaku ja se julkaistiin vuonna 1774, An’ei-aikakauden kolmantena vuonna. Teksti käsittää neljä osaa, kuvitukset yhden. Teos on kirjoitettu kanbunilla.[1]

Sanotaan, että vuonna 1771 lääkärit Sugita Genpaku ja Maeno Ryōtaku olivat tarkkailemassa Kozukapparassa teloitettujen rikollisten ruumiinavauksia. Sekä Sugitalla että Maenolla oli mukanaan kirja Ontleedkundige Tafelen, joka oli tuotu Alankomaista. Sugita hämmästeli teoksen tarkkuutta verratessaan sitä ruumiinavausten tuloksiin, ja ehdotti Maenolle sen kääntämistä.[2] Sugita oli halunnut kääntää hollannista jotakin jo jonkin aikaa ja sai nyt hyväksynnän tähän. Hän tapasi Maenon seuraavana päivänä ja aloitti kääntämisen. Kaitai shinshoa shōgunille suositellut henkilö oli Katsuragawa Hosan.

Käännöstyöhön osallistui myös muun muassa Nakagawa Jun’an.[2] Aluksi Sugita ja Nakagawa eivät osanneet lukea hollantia, ja vaikka Maeno osasi, hänen sanavarastonsa oli riittämätön. Heidän olisi ollut vaikea pyytää apua hollantia osaavilta kääntäjiltä Nagasakissa, eikä sanakirjoja ollut. Käännös muusta länsimaisesta kielestä ei kuitenkaan tullut kyseeseen, sillä Japanin valtio ei sallinut suhteita mihinkään muihin maihin. Siksi kryptoanalyysia muistuttavaa käännöstyötä jatkettiin.lähde? Myöhempinä vuosinaan Sugita kirjoitti vaikeasta käännösprosessista teoksessa Rangaku koto hajime.[1]

An’ein toisena vuonna (1773) miehet saivat käännöksensä valmiiksi ja julkaisivat viisisivuisen Kaitai yakuzu -lehtisen (jap. 解体約図, ”anatomisia diagrammeja”) varmistaakseen myönteisen vastaanoton teokselleen.lähde? Kaitai shinsho julkaistiin seuraavana vuonna.[1]

Kaitai shinsho

Kaitai shinshon sanotaan yleensä olevan käännös teoksesta Ontleedkundige Tafelen. Sen lisäksi kääntäjät konsultoivat kuitenkin muitakin, muun muassa Blankaartin, Schambergerin, Koyterin, Veslingiuksen ja Palfijnin teoksia. Myös aasialaisilla lähteillä ja mielipiteillä oli luonnollisesti vaikutuksensa. Teos ei ole pelkkä käännös – lääkärikääntäjien piti tulkita ja rekonstruoida teoksen sisältöä. Käännöksessä on useissa kohdin Sugitan muistiinpanoja jäänteenä käännöstyöstä.

Kirjan sisältö jakautuu neljään osaan:

  • Osa I
Yleiset huomautukset, muodot ja nimet, ruumiinosat, luurangon rakenne: yleisiä huomautuksia nivelistä, luurangon rakenne: yksityiskohtainen selostus nivelistä.
  • Osa II
Pää, suu, aivot ja hermot, silmät, korvat, nenä, kieli.
  • Osa III
Rinta ja pallea, keuhkot, sydän, valtimot, suonet, porttilaskimo, vatsa, suolisto ja maha, suolilieve, haima.
  • Osa IV
Perna, maksa ja sappirakko, munuaiset ja virtsarakko, sukuelimet, raskaus, lihakset.

Kuvitukset käsittävät yhden osan.

Käännökseen täytyi keksiä joitakin sanoja. Jotkut niistä, kuten ”hermo” (jap. 神経, shinkei), ”rusto” (jap. 軟骨, nankotsu) ja ”valtimo” (jap. 動脈, dōmyaku) ovat yhä käytössä nykyäänkin. Koska teos oli ensimmäinen käännös, pieniä virheitä ei voitu välttää. Kaitai shinsossa onkin useita väärin käännettyjä kohtia, ja myöhemmin Ōtsuki Gentaku käänsi teoksen uudelleen ja julkaisi sen nimellä Chōtei kaitai shinsho (jap. 重訂解体新書) vuonna 1826.

  1. a b c 解体新書 Kotobank / ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典 / 日本大百科全書. Viitattu 30.8.2017.
  2. a b 洋学博覧漫筆 Vol.1 『解体新書』の出版 Tsuyama Archives of Western Learning. Viitattu 30.8.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.