Kalapyörykkä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruotsalaisia kalapyöryköitä tarjottuna pastan kanssa.
Fuzhoulaisia kalapyöryköitä liemessä

Kalapyörykkä tai kalapulla on kalaruoka, joka on muodoltaan pyöreä pulla, joka muistuttaa kooltaan ja valmistustavaltaan lihapullaa. Kalapyöryköitä syödään Aasiassa ja Pohjoismaissa.

Kalapyöryköiden valmistus tapahtuu usein jauhamalla kala ruotoineen pyreeksi, josta muotoillaan palloja.

Pohjoismaissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa kalapulliin lisätään myös perunajauhoja ja maitoa, jolloin valmiista pullista tulee väriltään valkoisia.[1] Kalapullia maustetaan mustapippurila ja purjolla.[2]

Kalapyöryköiden lisäkkeenä tarjoillaan joko perunamuusia tai riisiä. Toisinaan syödään myös kokonaisia perunoita. Lisäksi ateriaan kuuluu valkoinen kastike, joka tulee valmiina, mikäli kalapyörykät ostetaan purkitettuina.[3]

Aasiassa kala pyritään valitsemaan sen mukaan, mikä hyytelöityy parhaiten. Tällaisia kaloja ovat mm. makrilli ja ankerias. Myös hain lihaa käytetään. Aasiassa näkee myös paljon vähemmän tärkkelyksen (esim. perunajauhon) lisäämistä kalapyöryköihin.[4]

Kalapyöryköitä syödään usein nuudeleiden kanssa.[5]

  1. Fiskbullar 13.1.2015. Smaka Sverige. Viitattu 29.1.2020. (ruotsiksi)
  2. Norwegian Fish Balls Recipe recipes.timesofindia.com. 29.12.2019. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)
  3. GROCERIES - Canned Seafood - Fishballs - Marina Market www.marinamarket.com. Viitattu 15.11.2021.
  4. How to Make Fish Balls 15.1.2018. chinasichuanfood.com. Viitattu 15.11.2021.
  5. Haspel, Tamar: The secret to making perfect Chinese fish balls The Washington Post. 16.1.2016. Viitattu 15.11.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]