Kalervo Alanenpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalervo Alanenpää
Henkilötiedot
Koko nimi Kalervo Johannes Alanenpää
Syntynyt18. huhtikuuta 1956 (ikä 68)
Ylitornio, Suomi
Kansalaisuus Ruotsi
Nyrkkeilijä
Pituus 171 cm
Painoluokka kevyt keskissarja, keskisarja

Kalervo Johannes Alanenpää (s. 18. huhtikuuta 1956 Ylitornio, Suomi) on uransa päättänyt ruotsalainen keskisarjan nyrkkeilijä, joka osallistui vuoden 1980 olympialaisiin sekä kaksiin EM-kisoihin 1980-luvun alkupuoliskolla. Lisäksi hän saavutti urallaan Ruotsin mestaruuden.[1]

Kalervo Alanenpää aloitti uransa vuoden 1960–1970-luvun taitteessa Kemin Innon riveissä valmentajanaan Taisto Tuominen. Hän siirtyi 1970-luvun lopulla Ruotsiin Tukholman seudulle, mutta edusti edelleen Kemin Intoa. Alanenpää saavutti Innon riveissä TUL:n mestaruuden vuonna 1980.[2]

Koska siirtyminen Ruotsiin näytti pysyvältä, hän edusti 1970-luvun lopulla tukholmalaista Djurgårdens IF-seuraa. Hän saavutti maaliskuussa 1980 Ruotsin mestaruuden.[1] Pian sen jälkeen Alanenpää sai Ruotsin kansalaisuuden, koska hänet nähtiin mahdollisena Ruotsin olympiaedustajana Moskovan olympialaisissa elokuussa 1980. Hänen olympiakisansa päättyivät ensimmäiseen otteluun, kun hän hävisi Tansanian Omari Golayalle.[3] Hän jatkoi uraansa ja osallistui toukokuussa 1981 Tampereen EM-kisoihin. Niissä hän selvitti ensimmäisen ottelun voittamalla Kreikan Kostas Sirrasin, mutta hävisi seuraavassa ottelussa Italian Carlo Russolillolle.[4] Vuoden 1982 jälkeen hän piti taukoa nyrkkeilykisoista, mutta jatkoi marraskuussa 1984 ja oli vuoden 1985 Ruotsin mestaruuskisoissa loppuottelusta, mutta hävisi mestaruuden.[1] Toukokuussa 1985 hän kuitenkin edusti Ruotsia Budapestin EM-kisoissa, joissa hän hävisi ensimmäisessä ottelussa Romanian Dorel Stanciulesculle.[5] Sen jälkeen Alanenpää jatkoi uraansa huhtikuun 1986 GeeBee-turnaukseen, jossa tappio Itä-Saksan Andreas Ottolle päätti hänen uransa.[1]

Uransa jälkeen hän siirtyi Suomeen Tampereelle, jossa hän on toiminut rakennusurakoitsijana.[6]

Myös Kalervo Alanenpään veli Ari Alanenpää (1958–2009) oli nyrkkeilijä ja saavutti niin Suomen (1977)[7] kuin Ruotsinkin (1981, 1982, 1984, 1985)[8] nyrkkeilymestaruudet.

  1. a b c d Kalervo Alanenpää Ringside. Viitattu 6.11.2022. (ruotsiksi)
  2. TUL:n mestaruuskilpailut 19. – 20.1.1980 Tampereella Suomen Nyrkkeilymuseo. Viitattu 6.11.2022.
  3. Kalervo Alanenpää sports-reference.com. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 6.11.2022. (englanniksi)
  4. 20. European Championships Pionir Hall, Belgrade, Yugoslavia June 1-9, 1973 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 6.11.2022. (englanniksi)
  5. 26.European Championships, Sportcsarnok, Budapest, Hungary May 25 - June 2, 1985 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 6.11.2022 (englanniksi).
  6. Kalervo Alanenpää på besök hos Djurgården Boxning DIF Boxningsförening. Viitattu 6.11.2022. (englanniksi)
  7. Finnish National Championships 1977 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 6.11.2022. (ruotsiksi)
  8. Ari Alanenpää Ringside. Viitattu 6.11.2022. (ruotsiksi)