Kansankulttuuri (kustantamo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kansankulttuuri Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1940/1944
Toimiala kustantaminen
Omistaja SNS / SKDL
Kansankulttuurin ensimmäinen logo.

Kansankulttuuri oli suomalainen kirjankustantamo, jonka omistivat kansandemokraattiset järjestöt ja Suomi–Neuvostoliitto-Seura. Loppuvuodesta 1944 toimintansa aloittanut kustantamo julkaisi ennen kaikkea sosialistista ja marxilaista tieto- ja kaunokirjallisuutta. Keskeisellä sijalla yhtiön kustannuspolitiikassa oli neuvostoliittolaisen kirjallisuuden tunnetuksi tekeminen.[1]

Kansankulttuuri perustettiin ensimmäisen kerran 6. lokakuuta 1940. Perustajat olivat yksityisiä henkilöitä, mutta aloitteentekijänä oli Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura, jolla oli vaikeuksia saada ääntään kuuluville välirauhan ilmapiirissä talvisodan jälkeen. Kauppa- ja teollisuusministeriö vahvisti Kansankulttuurin yhtiöjärjestyksen marraskuussa, mutta SNS:n lakkauttaminen vaikeutti toiminnan aloittamista ja alkuvuonna 1941 monet yhtiön johtokunnan jäsenistä pidätettiin. Yhtiö ei ehtinyt aloittaa kustannustoimintaa ennen jatkosodan alkua.[1]

Kansankulttuurin toiminta alkoi uudelleen, kun äärivasemmisto vapautui vankiloista Moskovan välirauhansopimuksen jälkeen. Osake-enemmistö siirtyi tuolloin kansandemokraattisille järjestöille ja uudelle ystävyysseuralle. Yhtiö pyrki tuomaan markkinoille ensisijaisesti sieltä aiemmin puuttunutta radikaalia vasemmistolaista tutkimusta ja kirjallisuutta. Ideologinen aspekti oli mukana kaikissa Kansankulttuurin julkaisuissa. Vaikka yhtiö oli yleiskustantaja, sen tuotanto painottui ajan myötä tietokirjallisuuteen. Esimerkiksi kotimainen kaunokirjallisuus sai väistyä kannattamattomana tietokirjallisuuden tieltä.[1]

Kirjankustantamisen lisäksi Kansankulttuuri julkaisi äänilevyjä, harjoitti kirja- ja paperikauppatoimintaa sekä toi maahan kirjallisuutta ja lehtiä lähinnä Neuvostoliitosta.[1]

1980-luvulla yhtiön kannattavuus heikkeni, kun neuvostokirjallisuuden vetovoima väheni. Helsingin keskustassa sijainnut kirjakauppa lakkautettiin 1984, ja vuonna 1986 Kansankulttuurin kustannustoiminta siirrettiin Suomi–Neuvostoliitto-Seuralle, jonka SN-kirjat jatkoi Kansankulttuurin työtä.[2]

Kustantamo toimi Koiton talossa Helsingin Simonkadulla.

  1. a b c d Markku Henriksson (toim.): Työväenliikkeen tietokirja (Tammi 1974), s. 254–257.
  2. Hannu Marttila : Uusi Taifuuni erikoistuu Itä-Euroopan kirjallisuuteen Helsingin Sanomat 24.6.1992

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.