Kansanopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei tule sekoittaa kansalaisopistoon.
Jämsän opisto

Kansanopisto on Suomessa toisen asteen oppilaitos, joka antaa sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta yleensä täysi-ikäisille ihmisille, pohjakoulutuksesta riippumatta. Osa kansanopistoista on sisäoppilaitoksia, joissa opiskelijat asuvat kampuksella asuntolassa opintojen ajan.

Kansanopistot kuuluvat vapaan sivistystyön lainsäädännön piiriin ja toteuttavat elinikäisen oppimisen periaatetta. Kansanopistoja ylläpitävät erilaiset kannatusyhdistykset, järjestöt ja säätiöt, jotka ovat usein sidoksissa aatteellisiin taustayhteisöihin, toisaalta myös kunnat. Taustayhteisönsä ja luonteensa mukaan opistot voidaan jakaa sitoutumattomiin, kristillisiin, yhteiskunnallisiin ja vammaisten erityisopistoihin.

Kansanopistoissa voi yleensä opiskella sekä pitkillä opintolinjoilla että lyhytkursseilla. Pitkällä linjalla opiskelu kestää yleensä vuoden ja ainevalikoima vaihtelee opistoittain. Monet opistot tarjoavat esimerkiksi avoimen yliopiston opintoja.

Pitkäkestoiset linjat alkavat useimmiten elo-syyskuun vaihteessa ja päättyvät huhti-toukokuun vaihteessa. Linjat voivat kuitenkin olla myös 3–4 kuukauden mittaisia. Eri linjoilla voi opiskella 1–4 vuotta riippuen opiskelijan omista tavoitteista ja opetustarjonnasta. Kukin kansanopisto päättää itse opetuksensa tavoitteista ja sisällöstä. Tietyt yleissivistävät aineet, kuten äidinkieli ja ilmaisutaito sekä vieraat kielet sisältyvät kuitenkin useiden linjojen opetukseen. Maahanmuuttajille suunnatut kurssit kuuluvat nykyisin monien opistojen tarjontaan.

Suomen kansanopistoissa opiskelee yli 8000 opiskelijaa.lähde?

Otavan opisto Mikkelissä

Historia ja aatetausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanopistotoiminnan alkuunpanija oli tanskalainen piispa, kirjailija ja tiedemies Nikolai Frederik Severin Grundtvig (1783-1872). Grundtvigilaisen ajattelun mukaan kansanopistotyön puhtaana päämääränä on sivistys ja valistus, nuorten maailmankuvan avartaminen. Alkuaikojen kansanopistojen tärkeimmät oppiaineet olivat äidinkieli ja historia. Puoluepolitiikka ei kuulunut gruntvigilaisiin kansanopistoihin, ei myöskään uskonnon opetus, vaikka kansanopistot olivatkin luonteeltaan yleiskristillisiä. Nykyisin ns. sitoutumattomat kansanopistot vetoavat grundtvigilaiseen perintöön, johon kuuluu moniarvoisuus. Kansanopistoliike levisi eritoten Pohjoismaissa ja myös Saksassa ja Itävallassa. Puhtaasti gruntvigilaisten kansanopistojen rinnalle syntyi tiettyyn yhteiskunnalliseen tai uskonnolliseen aatesuuntaukseen sitoutuneita ja näiden taustayhteisöjen ylläpitämiä opistoja.

Suomen ensimmäinen kansanopisto aloitti toimintansa Kangasalla vuonna 1889. Opettaja Sofia Elisabet Hagman oli 1887–1888 tutustunut Tanskassa Askovin kansanopiston toimintaan ja muutamien ruotsalaisten opistojen toimintaan. Suomeen palattuaan hän perusti Kangasalle naisia varten kansanopiston, jonka avajaiset pidettiin Vääksyn kartanon alueella sijainneessa lehtori Fribergin huvilassa Parvulassa 7. tammikuuta 1889. Hagmanin johtama opisto aloitti toimintansa 16. tammikuuta ja oppilaita ilmoittautui kaikkiaan 39. Pääopetusaineina olivat naisten käsityöt ja yksiääninen laulu, lisäksi opetettiin uskontoa, laskentoa, lukemista, kirjoitusta, mallien piirustusta ja voimistelua. Opisto toimi Parvulan huvilassa kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen opisto oli vuokrahuoneistoissa kunnes se sai oman talon vuonna 1892 Kuohunmäeltä. Opistossa kävi myös ulkopuolisia luennoitsijoita ja esitelmän pitäjiä. Luentojen ja esitelmien aiheet olivat muun muassa Suomen historiasta ja maantiedosta, maataloudesta ja kasvatusopista. Kangasalan kansanopiston toiminta päättyi opiston johtajan Hagmanin kuoleman jälkeen helmikuussa 1900.[1]

Kansanopistojen toiminnasta vastaavat erilaiset, pääosin yksityiset kannatusyhdistykset, säätiöt ja järjestöt, myös kunnat. Suomessa on 91 kansanopistoa, näistä 74 suomenkielistä ja 17 ruotsinkielistä.lähde? 33 opistoa on taustayhteisöltään sitoutumattomia, kristillisiä on 44, yhteiskunnallisia 11 ja erityisopistoja 3.lähde? Opistojen toimintaa valvoo opetusministeriö ja ne kuuluvat vapaan sivistystyön lainsäädännön piiriin.

Kansankorkeakoulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansankorkeakoulu oli Suomessa 1980-luvulle asti joidenkin kansanopistojen tarjoama ylempi koulutusaste, joka mahdollisti korkeakouluopintoihin siirtymisen ilman ylioppilastutkintoa.[2] Useimmissa muissa kansanopistotoimintaa harjoittavissa maissa taas kansanopistoista käytetään sanaa, joka sanatarkasti suomentuisi ”kansankorkeakoulu”: ruots. folkhögskola, norj. folkehøgskole, tansk. folkehøjskole, saks. Volkshochschule, unk. népfőiskola. Eri maissa kansanopiston kaltaisten vapaan sivistystyön oppilaitosten tehtävät, tavoitteet ja asema koulutuskentässä poikkeavat kuitenkin toisistaan.

Suomen kansanopistot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikannimenä on mainittu ensiksi postitoimipaikan nimi ja jos se eroaa kunnannimestä, niin kunnan nimi on mainittu perässä.

Lakkautettuja kansanopistoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Suomen ensimmäisen kansanopiston avajaisista kulunut 50 vuotta, Aamulehti, 08.01.1939, nro 6, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. Kansanopistot väylänä korkeakouluun (Arkistoitu – Internet Archive), Työväen Akatemia (pdf), sivu 1. Viitattu 21.10.2015.